tiistai 24. maaliskuuta 2020

Miten kerroimme raskaudesta?


Me viivyteltiin raskaudesta kertomisen kanssa raskausviikolle 13 asti. En totta puhuen olisi halunnut kertoa asiasta vielä silloinkaan, koska pelkäsin koko raskausajan, että jotain pahaa tapahtuisi, enkä sen takia halunnut kiirehtiä yhtään asioiden edelle. Niskaturvotusultran jälkeen päätettiin kuitenkin kertoa iloiset uutiset mun perheelleni (Julcsin isälle kerrottiin vasta joskus viikolla 20!).

Meille oli alusta asti selvää, että kirjoitettaisiin tuleville mummille, ukille, tädille ja serkuille kortti, jossa kerrottaisiin tulevasta vauvasta ja samalla myös koulutettaisiin kaikkia siitä, miten lapsi on laitettu alulle ja millä nimillä ketäkin kutsuttaisiin meidän perheessä. Päätettiin lopulta kirjoittaa kortti neutraalin väriselle paperille vauvan itsensä kertomana ja kansikuvaksi liimattiin ultraäänikuva tuolloin melkein 7 cm pituisesta Elsasta. Pääsiäisenä 2019 me sitten lähdettiin uutistenjakokierrokselle Turenkiin ja Tampereelle!

Kortin kirjaimellinen sisältö jääköön vastaanottajiensa yksityisasiaksi, mutta pääpiirteissään kerroimme, että Elsa tehtiin ensin laboratorissa ja laitettiin sitten pakkaseen viettämään joulua ennen kuin hänet siirrettiin pitkän putken kautta lämpimään paikkaan kasvamaan isommaksi. Kerroimme, että Elsalla on kaksi äitiä (tämä nyt ei sinänsä tullut kenellekään yllätyksenä :D!), että hänet on tehty tuntemattoman lahjoittajan avulla, ja että lahjoittaja ei ole isä, eikä häntä myöskään isäksi kutsuta. Kerroimme myös, että Elsasta tulee kaksikielinen, koska suomalainen äiti puhuu hänelle suomea ja unkarilainen anya unkaria. Sitten vielä pyysimme merkitsemään lasketun ajan eli 18.10.2019 kalenteriin!

Laitoimme kortit kirjekuoriin ja annoimme kuoren henkilökohtaisesti jokaisen vastaanottajan käteen avattavaksi. Reaktiot oli maailman ihanimpia ja koskettavimpia! Ukin hymystä ei tullut loppua, täti alkoi itkeä, kaksosserkut vaikuttivat toinen innostuneelta ja toinen vähän hämmentyneeltä, ja mummi tuli tosi onnelliseksi ja iloiseksi varsinkin kun tiesi mun aiemmista epäonnistuneista raskautumisyrityksistäni ns. itsellisenä naisena ennen Julcsia. Kaikki myös onnittelivat meitä molempia tasapuolisesti, mikä tuntui tosi hyvältä! Kertomisesta jäi tosi hyvä mieli, vaikka etukäteen pelotti, koska mitä jos sitten jotain menisikin pieleen raskaudessa.

Julcsin isä asuu Unkarissa, joten päätettiin kertoa sille Messengerissä, että saataisiin siltäkin jonkinlainen live-reaktio. Mietittin pitkään, lähetettäisiinkö sillekin sama kortti postissa, mutta tultiin lopulta siihen tulokseen, että ei, koska sitten missattaisiin täysin sen ilme korttia lukiessa. Sanottiin siis sille Messengerissä, että meillä on uusi projekti ja sitten lähetettiin kuva, tässä vaiheessa jo rakenneultrassa otettu. Ensin tuli hiljaista ja sitten kysymys: Kenen vauva tämä on? Heh! Kun asia sitten lopulta alkoi kirkastua, niin myös Julcsin isä onnitteli innoissaan ja sai selvennystä siihen, miten vauva on tehty.

Meidän mielestä hedelmöityshoidoilla ja lahjasukusoluilla tehdystä vauvasta on tärkeetä kertoa mahdollisimman avoimesti ja informatiivisesti, koska ihmiset ei usein aidosti tiedä, miten homma toimii ja mitkä on oikeita termejä. Joskus voi tuntua rasittavalta tai suorastaan raivostuttavalta, että ihmiset ei vaan tajua asioita itse, mutta pitää vaan hyväksyä, että tilanne voi muuttua vain, jos itse jaksaa kouluttaa ihmisiä aktiivisesti ja pyytämättä. Näin voi myös välttää tyhmät ja loukkaavat kysymykset ja kommentit jo etukäteen (esim. "Kuka on isä?" on yksi sellainen kysymys, mutta onneksi sen on kysynyt meiltä "vain" kaksi ihmistä). Me halutaan normalisoida kaikenlaiset tavat tehdä lapsia ja muodostaa perheitä, ja meidän omat perheet on kyllä tehneet tän tehtävän tosi helpoksi.

Miten te olette kertoneet raskaudesta läheisillenne?
Share:

sunnuntai 9. helmikuuta 2020

Naispari neuvolassa ja äitiyspoliklinikalla



Kun oltiin saatu positiivinen raskaustestitulos, oli aika soittaa neuvolaan ja varata ensimmäinen aika. Meitä jännitti ja ehkä vähän ahdistikin etukäteen, koska täällä Hämeenlinnassa ei ole juuri ollenkaan LGBTQ-näkyvyyttä ja meitä pelotti, miten meidät kohdattaisiin neuvolassa ja myöhemmin äitiyspoliklinikalla ja synnytyssairaalassa.

Kerroin jo heti puhelimessa aikaa varatessa, että me ollaan kahden äidin perhe ja että lapsi on laitettu alulle hedelmöityshoidoilla. Meidän tietoihin laitettiin sitten heti, että ollaan sateenkaariperhe ja asia oli sillä selvä - neuvolassa kukaan ei sen koommin olettanut meistä mitään muuta.

Meidän neuvolantäti on ollut aivan ihana! "Ollut", koska nyt sekin jää äitiyslomalle ja meille tulee vielä toistaiseksi tuntematon terveydenhoitaja tilalle. Hieman taas pelonsekaisin tuntein odotan, millainen tyyppi tää uusi henkilö on... Joka tapauksessa, meidän alkuperäisen neuvolantädin ansiosta meillä on neuvolasta tähän mennessä vain hyvää sanottavaa. Ensimmäisellä käynnillä puhuttiin, miten lapsi on ihan megatoivottu ja miten projekti on ollut alusta asti yhteinen ja miten me ollaan tasavertaisia äitejä tässä perheessä. Meidän omilla neuvolakäynneillä ei ole koskaan viitattu virheellisesti isään, vaan on aina käytetty termejä lahjoittaja tai luovuttaja. Myöskin käynnillä, jolla neuvola kartoitti suvun sairauksia, kyseltiin ensin myös Julcsin tietoja ennen kuin hoitaja "tajusi", että ai niin, eihän ne tiedot liity Elsan terveyteen. Ihan kivasti silti toikin tilanne meni, vaikka vähän oli teatterin makua mukana. Elsan jo synnyttyä meiltä myös kysyttiin erikseen, onko ihan ok laittaa Elsan tietoihin myös lahjoittajan pituus kasvukäyriä varten.

Vähän kurjempia kokemuksia oli silti myös muutama. Meidän neuvola järjesti kolme perhevalmennusta, joista me käytiin vain ensimmäisessä juurikin sen takia, että toiseen vanhempaan viitattiin siellä vain sanalla "isä". Kyseinen tilaisuus alkoi esittelykierroksella, jossa me jälleen kerran heti kerrottiin olevamme kahden äidin perhe, eli asia oli valmennuksen vetäjillä ihan hyvin tiedossa. Toinen vetäjistä mainitsi jotain "isästä", ja lisäsi sitten meidät muistettuaan äkkiä "tai kumppani", mikä oli toki yritys pelastaa tilanne, mutta ei silti ole ok, että heterovanhempi määritellään suhteessa tulevaan lapseen ("isä"), kun taas ei-heterovanhempi määritellään suhteessa puolisoon. Tosta meille jäi paha mieli, joten ei haluttu mennä loppuihin perhevalmennuksiin ja mainittiin asiasta meidän omalle hoitajalle seuraavalla käynnillä. Jonkun mielestä kyseessä voi olla pikkujuttu, mutta neuvolahenkilökunnalla pitää olla niin inklusiivinen ote työhönsä kuin vain mahdollista, joten todellakin tartutaan kaikkiin tilaisuuksiin, joissa voidaan kouluttaa ihmisiä oikeista termeistä ja tavoista ottaa kaikenlaiset perheet huomioon.

Kaikista kurjin kokemus oli sairaalan synnytysvalmennus. Valmennuksen vetänyt kätilö puhui koko valmennuksen ajan "isästä tai tukihenkilöstä", vaikka mm. sairaalan PowerPointtien terminologia oli asianmukaisesti kauttaaltaan sukupuolineutraalia ja niissä viitattiin jatkuvasti "puolisoon" ja "vanhempiin". Mun mieleni mustui koko ajan yhä enemmän mitä pidemmälle valmennuksessa edettiin ja lopulta jo melkein itkin, kun tuntui niin pahalta ajatella, että Julcsia pidettiin "vain" tukihenkilönä. Me oltiin kuitenkin täytetty tilaisuutta varten ilmoittautumislomake, jossa selvästi ilmaistiin, että me ollaan toistemme vaimot ja lapsen tasavertaiset äidit.

Valmennuksen loputtua me jäätiin antamaan kätilölle palautetta, koska en voinut vain lähteä sieltä ja jättää kätilöä siihen uskoon, että kaikki meni niin kuin pitikin. Kerroin, että valmennuksesta jäi tosi paha maku suuhun ja sellainen olo, että mahdetaanko me edes olla tervetulleita synnyttämään kyseiseen sairaalaan. Ja kätilö ei muuten ollut palautteen suhteen lainkaan vastaanottavainen! Alla kätilön kommentit palautteeseen ja meidän ratkaisut niihin:

1) "Voi kuulkaa kun en minä voi tietää kuka on missäkin suhteessa kehenkin."
Järjestä esittelykierros valmennuksen alussa.

2) "Ymmärrätte varmaan, että näissä valmennuksissa käy tuhansia ihmisiä, joten ei niitä ilmoittautumislomakkeita ehdi lukea."
Yhteen valmennukseen mahtuu aina maksimissaan kymmenen perhettä ja valmennuksia pitää useat eri henkilöt, joten kyllä niiden kymmenen perheen ilmoittautumiskaavakkeet pitää ehtiä vilkaisemaan etukäteen, että tietää, ketä on kohtaamassa.

3) "Kerran minä oletin, että kaksi naista oli pari, mutta ne olikin kaverit!!! Ymmärrätte varmaan miten noloa!!!"
Miksi olisi sen nolompaa olettaa, että kaverukset on pari kuin että pari on kaverukset? Noloa on vain ja ainoastaan olettaminen, aina. ÄLÄ OLETA, KYSY!

4) "Ette te ole ollenkaan ainoita, joista täällä on oletettu väärin! Kerran oletin, että nuoren tytön kanssa tullut mies oli tulevan lapsen isä, mutta hän olikin sen tytön isä!"
Niin, liittyi meihin miten? Jälleen kerran, ÄLÄ OLETA!

5) "Mitä minä sitten muka voin sanoa muuta kuin mies, isä tai tukihenkilö?!"
Käytä sukupuolineutraaleja termejä eli puoliso, toinen vanhempi tai tukihenkilö.
"Mutta kun se on kamalan vaikeeta!!!"
No sitten varmaan pitää opiskella sanastoa vielä vähän lisää. PUOLISO, TOINEN VANHEMPI, PUOLISO, TOINEN VANHEMPI...

Lopulta kätilö pyysi marttyyrimaisesti anteeksi ja vannoi, että olemme kuitenkin ihan tervetulleita synnyttämään. Ja todettakoon, että vaikka meillä ehti synnytyksen aikana olemaan ainakin kahdeksan eri kätilöä, tältä kyseiseltä tyypiltä me kuitenkin onnistuttiin välttymään, huh! JA, Kanta-Hämeen keskussairaala on ihana paikka synnyttää, joten valmennuskokemuksesta huolimatta me annetaan täysi kymppi meidän kokemukselle! Ihan mahtavaa porukkaa!

Vielä yksi hetero-oletus tuli synnyttämään mennessä. Lähdin sairaalaan yksin lapsiveden mentyä ja odottelin Julcsia saapuvaksi. Kun Julcsi sitten oli paikalla, kätilö tuli iloisesti ilmoittamaan mulle, että mun mies on nyt saapunut ja että voin mennä avaamaan sille oven. Mies oliskin ollut jo aika yllätys!

Millaisia neuvola- ja äitiyspolikokemuksia teillä on sateenkaariperheenä?
Share:
Blogger Template Created by pipdig