torstai 30. tammikuuta 2020

Naisparin hedelmöityshoidot ja hinta

Tänään (30.1.2020) tulee kuluneeksi tasan vuosi siitä pakastealkion siirrosta, josta meille syntyi Elsa! Sen kunniaksi päätin kirjoittaa juuri tänään postauksen meidän hedelmöityshoidoista ja myös niiden hinnasta. Toivon, että tästä on hyötyä samaa suunnitteleville ja että kirjoitus myös toisaalta tarjoaa tietoa niille, jotka miettivät, miten kaksi naista voi tehdä lapsia.

Varoitus! Kirjoitus on sekava ja sisältää paljon nippelitietoa, mutta sitä hedelmöityshoidot toisaalta on: klinikkakäyntejä, suunnittelua, lääkkeitä, odottamista, toivomista, pettymyksiä, epätoivoa...mutta onneksi meidän tapauksessa myös lopulta se paras mahdollinen lopputulos!



Kesäkuu 2018: Ensikäynti

Käytiin ensikäynnillä 6.6.2018 Tampereen Ovumiassa. Mulle tää oli jo toinen ensikäynti, koska ehdin myös yrittää lasta yksin vuonna 2011 neljän inseminaation verran, kuitenkin ilman toivottua lopputulosta. Tiesin siis jo valmiiksi, millainen tapaaminen olisi tiedossa.

Ensikäynnillä meille kerrottiin eri hoitovaihtoehdoista, meille molemmille tehtiin gynekologinen tarkastus ultraäänineen, ja saatiin lähetteet tarvittaviin verikokeisiin. Vaikka me oltiin jo päätetty, että mut yritetään saada raskaaksi ensin, me haluttiin kuitenkin saada tietoa molempien hedelmällisyyden tilasta, minkä takia pyydettiin lähetteet molemmille. Sovittiin, että lähetettäisiin verikokeiden tulokset sähköpostilla klinikalle ne saatuamme.

Mun iän takia (silloin melkein 36) mulle suositeltiin maksimissaan kahta inseminaatiota ennen IVF-hoitoihin siirtymistä, joten näin me päätettiin edetä. Inseminaatiot tehtäisiin ovulaation induktiohoidolla eli käytettäisiin tukilääkkeenä Letrozolia kypsyttämään ja kasvattamaan munasoluja.

Meille oli myös selvää, että käytettäisiin anonyymin lahjoittajan sukusoluja, joten juteltiin käynnillä myös lahjoittajan valinnasta. Vaihtoehtona oli käyttää joko suomalaisen tai tanskalaisen lahjoittajan spermaa, ja Suomessa voi sen lisäksi valita lahjoittajan silmienvärin, hiustenvärin ja pituuden. Esim. koulutukseen, kiinnostuksenkohteisiin tai luonteenpiirteisiin liittyviä tietoja ei voi saada, eikä lahjoittajasta myöskään voi nähdä kuvaa.

Ennen kuin itse hoitoihin voidaan siirtyä, tarvitaan verikokeiden lisäksi myös lakisääteinen lahjasukusoluneuvontakäynti psykologilla. Ovumialla on oma psykologi, jonka vastaanotolle me varattiin ensikäynnin yhteydessä aika.

Hinta:
Ensikäynti 165€


Heinäkuu 2018: Psykologikäynti ja verikokeet

Psykologikäynti 31.7. oli myös mulle tuttu juttu, koska olin suorittanut sen jo vuonna 2011. Normaalisti lahjasukusoluneuvonnassa tarvii käydä vain kerran, mutta koska me alettiin nyt yrittää raskautta pariskuntana, niin klinikalla katsottiin parhaaksi, että me kuitenkin käytäisiin neuvonnassa vielä uudestaan yhdessä.

Ovumian psykologi on tosi kiva, ja käynti oli enemmänkin yleistä jutustelua lapsi- ja vanhemmuusaiheen tiimoilta. Käynnin aikana mietitään, mitä erilaisia keinoja on kertoa lapselle hänen taustastaan. Tässä ei varsinaisesti ollut meille mitään uutta, koska me kuitenkin ollaan varsin hyvin perillä näistä asioista mm. mun Fulbright-tutkimukseni takia. Lisäksi oon vähän sitä mieltä, että on tosi vaikeeta ennustaa etukäteen, miten lapsi asian aikanaan ottaa. Toivottavasti hyvin - hän on kuitenkin maailman eniten haluttu ja toivottu lapsi, ja lahjoittaja on joku ihmeellisen ihana ihminen, joka on tehnyt kaiken tämän meille mahdolliseksi.

Me itse suositaan aiheesta kuin aiheesta puhumista suoraan, ja lapselle kerrotaan alusta asti kaikenlaisista perheistä. On myös oleellista olla avoin siitä, että me ollaan kahden äidin perhe, esim. Elsan mahdollisessa päiväkodissa, koulussa ja harrastuksissa, ettei joku muu ala tehdä asiasta jotenkin ihmeellistä tai ettei Elsa itse koskaan joudu ns. tulemaan kaapista taustansa suhteen, kun me (ja kaikki muut Elsan läheiset) ollaan jo normalisoitu asia Elsan puolesta.

Verikokeissa käytiin myös heinäkuussa ja molemmilta otettiin seuraavat: TSH (tyreotropiini), T4V (tyroksiini vapaa), TPOAb (tyreoideaperoksidaasi, vasta-aineet), AMH (Anti-Muller-hormoni), PRL (prolaktiini). Multa otettiin lisäksi myös hepatiitit B ja C sekä HIV. AMH-testi määrittää käytettävissä olevia munasolureservejä eli toisin sanoen kertoo, jos hedelmällisyys on laskussa.

Hinta:
Verikokeet 77,60€ x 2 = 155,20€ (Fimlab)
Verikokeet hepatiitti B, hepatiitti C, HIV 51,80€ (Fimlab)
Psykologikäynti 166€


Elokuu 2018: Sperman tilaaminen

Mailattiin klinikalle verikokeiden tulokset, ja elokuussa tuli postissa lääkäriltä kommentti niistä ja jatkosuunnitelma. Me tietenkin soitettiin heti klinikalle ja tilattiin sperma, joka saapui 17.8. Ensimmäinen inseminaatio tehtäisiin siis heti seuraavaan mahdolliseen kiertoon, eli kun vuoto alkaisi, meidän pitäisi ilmoittaa siitä klinikalle. Vuoto alkoi 28.8. ja aloin ottaa Letrozolia 2.5 mg kaksi tablettia/päivä kierron päivinä 3-7. Ovulaatio- eli LH-testit aloitin kp 10 eli pissailin tikkuun ja odottelin kahta viivaa ilmestyväksi, ihan niin kuin raskaustestissäkin. Niin, ja me ei tehty munatorvien aukiolotutkimusta, mutta sekin olisi siis ollut mahdollinen.

Hinta:
Verikokeet Julcsilta prolaktiinin kontrolloimiseksi: PRLmakr (prolaktiini, makroprolaktinemiatutkimus) 45,40€
Letrozol-tabletit 22,41€
Luovutetut siittiöt 650€ + raskausoikeus ja koordinointimaksu 900€ = yht. 1550€


Syyskuu 2018: Ensimmäinen inseminaatio 



6.9. kp 10 sain ovulaatiotestiin plussan, joten soitettiin klinikalle ja sovittiin inseminaatio seuraavalle päivälle eli 7.9. kp 11. Inseminaatio pyritään tekemään joko samana tai seuraavana päivänä siitä, kun LH-testi on näyttänyt plussaa. Inseminaatiossa siis ruiskutetaan spermaa katetrilla suoraan kohtuun eli sen kummemmasta operaatiosta ei ole kysymys. Ei satu (ainakaan mua) tai ole muutenkaan millään tavalla epämiellyttävä toimenpide.

Inseminaatiossa munarakkula oli litistynyt, muttei vielä puhjennut. Hoitaja antoi mulle vielä Pregnyl-piikin vauhdittamaan munasolun irtoamista. Tästä inseminaatiosta sitten testattiin negatiivinen tulos pari viikkoa myöhemmin.

Hinta: 
Inseminaatio ja Pregnyl-piikki 433€


Lokakuu 2018: Toinen inseminaatio ja suunnittelukäynti


Ovulaatiotestiplussia.

Lokakuussa kokeiltiin uudelleen inseminaatiota samalla kaavalla kuin syyskuussa: Letrozolia kp 3-7, Pregnyl-piikin pistin tällä kerralla itse kotona klo 22 kp 12 illalla testattuani LH-plussan aiemmin päivällä, ja inseminaatio tehtiin kp 13 4.10. Tällä kerralla munarakkuloita oli kolme, joista yksi oli litistymässä, mutta ei vielä puhjennut, ja kaksi oli vielä täysin ehjiä. Tästäkin kierrosta siis tuloksena nega, vuoto ehti alkaa jo ennen testaamista ja pettymys oli suuri. Menetin täysin toivoni, varsinkin inseminaatioihin. Mua myös pelotti IVF ja olin kauhuissani, että nyt joutuisin sitten siihen.

25.10. käytiin IVF:n suunnittelukäynnillä. Meille kerrottiin vielä uudelleen, miten homma toimii ja sovittiin lääkityksestä. Meille sovittiin antagonistiprotokolla, joka on ns. lyhyt IVF-kaava. Omaa hormonitoimintaa ei siis tarvi ensin sammuttaa hormonihoidoilla, vaan munasoluja kasvattavat pistoslääkkeet aloitetaan omaan kiertoon kp 2. Pistämistä on siis luvassa vain noin 10 päivää. Päätettiin ottaa IVF-hoito taas heti seuraavaan kiertoon.

Hinta:
Inseminaatio ja luovutetut siittiöt 1246€
Suunnittelukäynti ja ultra 222€


Marraskuu 2018: IVF-hoito

Kierto alkoi 14.11. keskiviikkona, joten 15.11. torstaina aloin pistää Gonal-F:ää 225 IU:n verran joka ilta. Mua oli aluksi hirvittänyt pistäminen, mutta se olikin lopulta lähinnä mielenkiintoista, ja tein sen myös ihan itse, koska se tuntui helpommalta. Gonal-F on helppo lääke, koska se tulee valmiiksi täytetyssä kynässä, josta täytyy vain valita itselle määrätty annoskoko pyörittämällä.



IVF-hoitoon meillä kuului seuraavat lääkkeet:
Gonal-F kasvattamaan useampia munasoluja kuin vain se tavallinen yksi
Fyremadel/Orgalutran estämään ennenaikainen ovulaatio
Pregnyl-piikki irrottamaan munasolu
Lugesteron pitämään kohdun limakalvoa yllä
Gonapeptyl tukemaan alkion kiinnittymistä

Nää on sellaisia lääkkeitä, ettei niitä välttämättä ole joka apteekissa saatavilla ihan tosta vaan, joten lääkkeet kannattaa tilata apteekkiin etukäteen. Kaikki pistettävät lääkkeet pistetään vatsanahkaan.

Eli iltaisin kp 2-6 pistin Gonal-F:n ja kp 6 19.11. käytiin ultrassa katsomassa, mikä oli follikkelien eli munarakkuloiden tilanne. Kp 6 mukaan tuli myös jarrulääke (käytin Orgalutrania paitsi viimeisellä kerralla Fyremadelia), jota pistin Gonal-F:n ohella kp 6-11. Kp 10 23.11. kävin taas ultrassa ja sovittiin päivä munasolujen keräykselle eli punktiolle. Kp 12 iltana klo 22:40 (36 tuntia ennen punktiota) pistin Pregnylin ja kp 14 klo 10:40 oli sitten itse punktio.



Punktion aamuna 27.11. klinikalla piti olla paikalla klo 10:20 ja ohjeena oli lisäksi ottaa Paratabs 1 g klo 9:30. Mua jännitti aika paljon, eniten kuitenkin kanyylin laitto. Meidät ohjattiin rauhalliseen ja miellyttävään huoneeseen odottamaan toimenpidettä. Me oltiin saatu nähdä kaikki punktiopäivän tilat edellisen ultrakäynnin yhteydessä. Sain aamutakin ja mulle laitettiin se pelätty kanyyli kyynärvarteen, mikä ei tuntunut sen enempää kuin verikoekaan, huh. Sitten vaan odoteltiin meidän vuoroa.



Sain munasolujen keräystä varten suonensisäisesti rauhoittavaa lääkettä ja kipulääkettä, eikä ainakaan mun kokemus ollut millään tavalla kivulias. Rauhoittava lääke humpsahti hieman päähän, mutta ei niin radikaalisti kuin olisin kuvitellut. Keräykseen meni aivan varmasti vähemmän kuin 30 minuuttia. Julcsi oli koko ajan mukana huoneessa seuraamassa toimenpidettä, ja biologi oli luukun takana vastaanottamassa munasoluja sitä mukaa, kun niitä imettiin koeputkeen. Oli hyvä ja kiinnostava kokemus!

Punktion jälkeen me mentiin takaisin siihen odotushuoneeseen, missä meille tarjoiltiin aamupala. Voinnista kyseltiin koko ajan, ja pian hoitaja tuli myös kertomaan kerättyjen munasolujen määrän: 13. Tosi hyvä määrä! Määrä näytetään kaikille potilaille paperille kirjoitettuna, ettei kenellekään tule paha mieli jonkun toisen tuloksesta.




Kun olin lepäillyt tarpeeksi, me saatiin lähteä kotiin. Autoa ei saa ajaa punktiopäivänä, joten me käytiin klinikalla junalla. Pystyin kävelemään ihan normaalisti toimenpiteen jälkeen, eikä mulle ilmennyt missään vaiheessa mitään sen kummempia komplikaatioita. Olin silti sairaslomalla punktiopäivän ja seuraavat kolme työpäivää.

Lääkityspuoli jatkui kp 16-27 Lugesteronilla 400 mg aamuin illoin. Kyseessä on emätinpuikko, joten piikittelyä ei tarvinnut enää tässä vaiheessa jatkaa.

Punktion jälkeisenä päivänä eli 28.11. biologi soitti ja kertoi, että munasoluja oli itse asiassa saatu 14, kaikki oli kypsiä ja niistä 10 oli hedelmöittynyt. Alkioita viljeltiin kahdessa erässä, että pakkaseen saataisiin sekä kolmen että neljän päivän ikäisiä alkioita. Tästä IVF-hoidosta tehtiin yksi tuoreen alkion siirto, ja siirtopäiväksi sovittiin kp 17 eli 30.11.

Siirtopäivän aamuna biologi soitti vielä ja kertoi, että yksi niin sanottu top embryo siirrettäisiin tuoreena iltapäivällä ja toinen vastaava 8-soluinen alkio oli jäädytetty. Myös kaksi muuta hyvää alkiota oli mennyt pakkaseen. Kuuden muun alkion viljely jatkuisi vielä maanantaihin asti (siirtopäivä oli perjantai).

Tuorealkion siirto oli yhtä simppeli toimenpide kuin inseminaatio, joten siitä ei ole mitään sen kummempaa sanottavaa. Sitten jäätiin vain odottamaan raskaustestin tulosta!

Maanantaina biologi soitti tiedon, että vielä kaksi alkiota oli saatu pakkaseen, eli lopputulos pakastettujen alkioiden osalta oli kolme kolmen päivän ikäistä ja kaksi neljän päivän ikäistä alkiota. Alkioita säilytetään samalla hinnalla aina yksi vuosi ja jatkovuosista tulee lasku postissa, kun on sen aika. Kannattaa siis pitää osoitetiedot ajantasalla klinikalla!

Kp 20 pistin vielä Gonapeptylin illalla klo 19:15 (ajaksi oli määritelty klo 19-21) auttamaan kiinnittymistä. Ei auttanut - tästäkin kierrosta testattiin lopulta nega 13.12. EPÄTOIVO!!!

Hinta:
IVF-tuoresiirto + alkioiden pakastus ja vuoden säilytys 3835€
Fyremadel 25,05€
Lugesteron 73,67€
Gonapeptyl 23,84€
Gonal-F 194,98€
Gonal-F 101,03€
Orgalutran 65,37€
Pregnyl 8,07€

Joulukuu 2018: Suunnittelukäynti

21.12. meillä oli vielä suunnittelukäynti pakastealkion siirtoon. Meille suositeltiin hormonihoidolla tehtävää kiertoa, koska silloin siirtopäivä on mahdollista suunnitella valmiiksi. Halusin kuitenkin kokeilla siirtoa omaan luonnolliseen/spontaaniin kiertooni välttääkseni ylimääräisten hormonien nappailun, joten sovittiin, että soitettaisiin taas klinikalle vuodon alettua ja aloitettaisiin ovulaatiotestit kp 10. Lääkkeeksi hoidon ohelle tulisi taas Lugesteron tukemaan limakalvoa ja Gonapeptyl alkion kiinnittymistä. Sain niihin reseptit ja hain lääkkeet valmiiksi vielä samana päivänä.

Hinta:
Suunnittelukäynti 222€
Gonapeptyl 22,12€
Lugesteron 91,49€

Tammikuu 2019: Pakastetun alkion siirto

Kierron ensimmäiseksi päiväksi tuli 12.1. Kävin ultrassa kp 11 iltapäivällä, jolloin en ollut vielä saanut plussaa ovulaatiotestiin. LH-plussan testasin kp 13 illalla torstaina 24.1. Pakastetun alkion siirtopäiväksi sovittiin kp 19 eli keskiviikko 30.1. Jo sitä ennen aloittaisin Lugesteronin aamuin illoin kp 17 alkaen kp 27 asti.

Kp 17 otettiin sulamaan yksi kolmen päivän ikäinen alkio, joka ei valitettavasti selvinnyt sulatuksesta, joten siirtoon päätyi sitten sulatettu neljän päivän ikäinen alkio, joka jatkoviljeltiin blastokystiksi eli viiden päivän ikäiseksi alkioksi.

Itse siirto meni taas nopeasti ja kivuttomasti, ja saatiin paljon plussatoivotuksia koko klinikan henkilökunnalta.

Kp 20 pistin vielä Gonapeptylin illalla, ja sitten jäätiin odottamaan tuloksia.

Hinta:
Pakastealkion siirto 1164€ (sis. ultra x 2, alkioiden sulatus ja jatkoviljely, pakastettuna säilytetyn alkion siirto)

Helmikuu 2019: Raskaustesti

Meidän raskaustestin päiväksi oli määritelty maanantai 11.2., mutta en malttanut odottaa sinne asti, joten tein raskaustestin sunnuntaina 10.2. Testiin piirtyi välittömästi kaksi vahvaa viivaa!!!

VIHDOIN PLUSSA!!! +++

Klinikalta saa aina alkion siirron yhteydessä lähetteen hCG-verikokeeseen raskauden toteamiseksi, joten kävin siinä helmikuussa.

Hinta:
Verikoe raskauden toteamiseksi 25,90€ (Fimlab)


Maaliskuu 2019: Varhaisraskauden ultra

Maaliskuun 1. käytiin vielä klinikalla varhaisraskauden ultraäänessä varmistamassa alkanut raskaus. Siellä se pikkuinen vihdoin näkyi <3 <3 <3! Ihan uskomaton tunne, ja on vieläkin tätä kirjoittaessa! Uusi elämä mun sisälläni <3! Meidän oma pieni rakas lapsi <3! Lähdettiin klinikalta ihan epäuskoisina. En ollut lopulta tainnut uskoa, että tää olisi ollenkaan mahdollista.

Hinta:
Varhaisraskauden ultraääni 111,50€


Kaiken yhteishinta: 10 020,83€. 

And she's worth every penny - just look at her <3!



Share:

1 kommentti

  1. Kiitos tästä kirjoituksesta.❤️ On tärkeää kuulla toisten tarinoita ja saada siten tukea ja myös luottamusta minun ja kumppanini lapsiunelmiin ja matkaan. Kiitos! ❤️

    VastaaPoista

Blogger Template Created by pipdig