Totuus raskaudesta: 14 iki-ihanaa raskausvaivaa

Kuvittelin aina, että jos ja toivottavasti kun joskus olisin raskaana, hehkuisin onnea, naisellisuutta ja rakkautta koko maailmaa kohtaan. Maha olisi toivottavasti niin iso kuin mahdollista, ja raskaana oleminen tuntuisi kaikin puolin upealta. Onnellinen kyllä olin, ja mahakin oli vähintäänkin iso ellei suorastaan valtava, mutta pakkohan se on silti todeta, että raskaana oleminen on nimenomaan sitä itseään: raskasta! Ei varmaankaan kaikille eikä ehkä koko raskausaikaa, mutta mulle kyllä sattui osumaan kaikenlaisia kiinnostavia vaivoja. Tässä postauksessa esittelenkin 14 mitä ihastuttavinta raskausvaivaani. Älkää ottako liian vakavasti!

1. Jatkuva pissahätä yöllä

Pissahätä oli oireista ensimmäinen ja se vaivasi erityisesti yöllä. Kävin vessassa varmaan vähintään seitsemän kertaa yössä!

2. Iltapahoinvointi

Toinen ihan alkuajan oire oli iltapahoinvointi. Muutaman kerran oksensinkin, yleensä iltasuihkun aikana pönttöön, mutta muuten oli lähinnä etova olo. Ehkä toi olokin sai jotenkin himoitsemaan kaikkea raikasta, erityisesti mansikoita (söin niitä kilokaupalla koko raskausajan läpi) ja loppuvaiheessa myös satsumia.

3. Väsymys/uupumus 

Väsymyskin oli niitä ensimmäisiä oireita. Mulla oli koko ajan aivan vetämätön olo, eikä energiaa ollut ollenkaan. Nukuin muistaakseni parinkin tunnin päiväunia, mutta mikään ei auttanut.

4. Selkäkipu

Selkäkivut astui kuvioihin hyvinkin varhaisessa vaiheessa. Muistan, että jo huhtikuussa työkaveri kysyi, oliko mulla jalka kipeä, kun kävelin selän takia jotenkin ontuvasti, eli selkäkivut mahdollisesti alkoi jo viikolta 12. Selkäkipujen takia suosittelisin raskautta haluaville olemaan ainakin paremmassa kunnossa kuin mä olin ennen raskautumista! Mulla ei varmasti ollut yhtäkään lihasta, joka olisi kannatellut mahaa tai mitään muutakaan, ja se tuntui. Kipu oli alaselässä ja tuntui kuin joku siellä olisi ollut väärässä asennossa. Seurauksena oli ankkakävely, lonkkavaivat ja varmasti jalan virheasento kummallisen astumisen takia.

5. Peräpukama

Varmaan yksi hirveimmistä vaivoista oli massiivinen, kipeä ja verinen peräpukama, joka esti istumisen jonkin aikaa. Ihanaa!

6. Raskausajan diabetes

Tää ei varsinaisesti aiheuttanut mulle ongelmia, kun arvot pysyi normaaleina ruokavalion avulla, enkä siihenkään tehnyt juuri mitään muutoksia. Jotkut hedelmät nosti arvoja, joten jätin ne pois, mutta muuten vedin kaikkea lähes entiseen malliin. Mutta silti piti mittailla arvoja eli pistellä sormenpäitä jatkuvasti, joten lisäohjelmaa tuli myös tästä vaivasta.

7. Unettomuus 

Jos alkuraskaudessa väsytti koko ajan, niin loppuraskaudessa vaivasi puolestaan unettomuus. En pystynyt nukkumaan yöllä, kun mikään asento ei ollut hyvä sen massiivisen mahan takia (pystyin nukkumaan vain vasemmalla kyljellä, jos pystyin nukkumaan). Ihan viimeisillä viikoilla alkoi ilmaantua yöheräilyä, ja olin hereillä ainakin pari kolme tuntia per yö vasten tahtoani.

8. Skin tags

Suomeksi nää on ilmeisesti fibroomia eli pieniä varrellisia luomia, joita ilmestyy erityisesti ihon taitekohtiin. Näitä tuli mulle ihan kauheet määrät raskauden aikana, mutta ne onneksi lähti pois Elsan synnyttyä. Myös muita tummia pigmenttikohtia tuli sinne tänne, mutta nekin lähti pois.

9. Tupsukorvat ja pulisongit

Tää on jo aivan hullu vaiva, mutta ihan loppuraskaudessa, varmaan 2 kk ennen Elsan syntymää, mulle yhtäkkiä kasvoi korvalehtiin tupsut ja myöskin karseet pulsarit. Kulmakarvat myös tummeni ja muuttui megakarvaisiksi. Olin melko epätoivoinen tästä, koska kuka haluaa muuttua oravaksi? Epätoivo kasvoi, kun karvat ei pudonneetkaan tosta vaan synnytyksen jälkeen. Onneksi noin kolme kuukautta myöhemmin ne poistui. Huh!

10. Närästys

Närästys oli myöskin loppuraskauden oire. Ennen raskautta mua ei ollut närästänyt koskaan, enkä edes tiennyt, mitä se tarkoitti.

11. Peukalon jännetuppitulehdus

Loppuraskaudessa tuli yhtäkkiä myös kivulias peukalon jännetuppitulehdus. Se meni pois välittömästi synnytyksen jälkeen.

12. PUPPP-ihottuma

Kamalin oire kaikista! PUPPP-ihottuma on monimuotoinen raskausajan ihottuma, joka kutisee enemmän kuin sanat voi kuvailla. Sitä esiintyy ilmeisesti lähinnä ensisynnyttäjillä ja myös ilmeisesti enemmän poikaa odottavilla, mutta siis se on vaiva, jota en kyllä toivo kenellekään. Mulla ehti olla PUPPP-ihottumaa ehkä noin kolmen viimeisen raskausviikon ajan. Se nousi ensin mahaan raskausarpien päälle, ja levisi sitten myös jalkoihin ja käsivarsiin. Se kutisi aivan joka sekunti, ja raapiminen sai sen kutisemaan ehkä miljoona kertaa pahemmin, mutta raapimattakin olo oli aivan sietämätön. Suihkussa käyminen oli aivan kamalaa, koska veden osuminen iholle sai kutinan yltymään moninkertaiseksi. Rasvaaminenkaan ei auttanut, vaan vain lisäsi kutinaa. Kamalaa! PUPPP-ihottumaan ainoa hoitokeino on synnytys, ja kutina loppuikin kuin seinään heti synnytyksen jälkeen.

PUPPP-ihottumaa mahassa. Näyttää ehkä raskausarvilta, mutta ihottuman alle jäävät arvet on minimaalisen pienet ihottumaan verrattuna!

13. Turvonneet jalat ja kädet

Joka aamu heräsin erityisesti kämmenet ja sormet ihan puutuneina ja turvoksissa, ja päivän aikana myös jalkaterät turposi kunnolla, eikä kengät meinanneet mennä jalkaan millään.

Huomatkaa turvonneet jalat!

14. Ahdistus 

Ja sitten tietenkin viimeisenä muttei ollenkaan vähäisimpänä oireena mulla oli kamala ahdistus siitä, menisikö kaikki varmasti hyvin ja saataisiinko me lapsi kotiin. Meillä havaittiin rakenneultrassa, että napanuora näytti olevan kiinnittynyt istukan reunaan, joten raskautta seurattiin äitiyspolilla kesän aikana. Synnytyksessä sitten selvisi, että napanuora oli ollut kokonaan kalvokiinnitteinen. Onneksi kaikki meni hyvin, mutta monista syistä mm. tapahtumista ihan omassa tuttavapiirissä mulle ei ollut mitenkään itsestäänselvää, että näin kävisi. Meillä oli kotidoppler rauhoittamassa hermoja, ja sitä suosittelen kaikille, jotka on helposti huolestuvaa tyyppiä. Mun istukka oli kiinnittynyt kohdun etuseinämään, joten potkutkin oli ilmeisesti vaimeampia kuin jos istukka olisi kiinnittynyt kohdun takaseinämään, joten mulle ainakin oli tärkeää voida kuunnella sydänääniä milloin vain. En myöskään oikein halunnut valmistautua vauvan tuloon kauheesti etukäteen, koska pelkäsin liiallisen innokkuuden jinxaavan onnellisen lopputuloksen, joten me ei kauheesti ostettu vaatteita tai muutakaan ennen kuin Elsa oli jo syntynyt. Kyse ei ollut ollenkaan siitä, etteikö mua kiinnostaisi vauvanvaatteet tai ettenkö olisi ollut innostunut raskaudesta ja lapsesta, vaan nimenomaan siitä, etten ikinä olisi kestänyt, jos jotain olisi mennyt pieleen.

Raskausaikana vannoin, että en ikimaailmassa ikävöisi raskausmahaa tai raskausaikaa, vaikka kaikenlaiset appit ja foorumit niin väittivätkin. Ja kuinkas sitten kävikään? Näin reilut seitsemän kuukautta synnytyksen jälkeen on jo myönnettävä, että todellakin ikävöin molempia. Ikävöin vauvan potkuja ja ajatusta, että joku toinen ihminen kasvaa mun sisälläni. Raskaus on maailman suurin ihme, ja oon ihan megaonnellinen, että olen päässyt kokemaan sen edes kerran. Ikäni takia en tiedä, ehdinkö enää kokemaan raskautta uudelleen tai tulisinko edes enää uudelleen raskaaksi. Haluaisin kyllä, mutta en edelleenkään pidä mitään itsestäänselvyytenä. Siksi raskausaika tuntuukin nyt entistä haikeammalta ja jotenkin myös vähän epätodelliselta. Tapahtuiko se oikeesti? Onneksi on näitä unohtumattomia vaivoja, jotka kummasti auttaa muistamaan!

Miten kerroimme raskaudesta?

Me viivyteltiin raskaudesta kertomisen kanssa raskausviikolle 13 asti. En totta puhuen olisi halunnut kertoa asiasta vielä silloinkaan, koska pelkäsin koko raskausajan, että jotain pahaa tapahtuisi, enkä sen takia halunnut kiirehtiä yhtään asioiden edelle. Niskaturvotusultran jälkeen päätettiin kuitenkin kertoa iloiset uutiset mun perheelleni (Julcsin isälle kerrottiin vasta joskus viikolla 20!).

Meille oli alusta asti selvää, että kirjoitettaisiin tuleville mummille, ukille, tädille ja serkuille kortti, jossa kerrottaisiin tulevasta vauvasta ja samalla myös koulutettaisiin kaikkia siitä, miten lapsi on laitettu alulle ja millä nimillä ketäkin kutsuttaisiin meidän perheessä. Päätettiin lopulta kirjoittaa kortti neutraalin väriselle paperille vauvan itsensä kertomana ja kansikuvaksi liimattiin ultraäänikuva tuolloin melkein 7 cm pituisesta Elsasta. Pääsiäisenä 2019 me sitten lähdettiin uutistenjakokierrokselle Turenkiin ja Tampereelle!

Kortin kirjaimellinen sisältö jääköön vastaanottajiensa yksityisasiaksi, mutta pääpiirteissään kerroimme, että Elsa tehtiin ensin laboratorissa ja laitettiin sitten pakkaseen viettämään joulua ennen kuin hänet siirrettiin pitkän putken kautta lämpimään paikkaan kasvamaan isommaksi. Kerroimme, että Elsalla on kaksi äitiä (tämä nyt ei sinänsä tullut kenellekään yllätyksenä :D!), että hänet on tehty tuntemattoman lahjoittajan avulla, ja että lahjoittaja ei ole isä, eikä häntä myöskään isäksi kutsuta. Kerroimme myös, että Elsasta tulee kaksikielinen, koska suomalainen äiti puhuu hänelle suomea ja unkarilainen anya unkaria. Sitten vielä pyysimme merkitsemään lasketun ajan eli 18.10.2019 kalenteriin!

Laitoimme kortit kirjekuoriin ja annoimme kuoren henkilökohtaisesti jokaisen vastaanottajan käteen avattavaksi. Reaktiot oli maailman ihanimpia ja koskettavimpia! Ukin hymystä ei tullut loppua, täti alkoi itkeä, kaksosserkut vaikuttivat toinen innostuneelta ja toinen vähän hämmentyneeltä, ja mummi tuli tosi onnelliseksi ja iloiseksi varsinkin kun tiesi mun aiemmista epäonnistuneista raskautumisyrityksistäni ns. itsellisenä naisena ennen Julcsia. Kaikki myös onnittelivat meitä molempia tasapuolisesti, mikä tuntui tosi hyvältä! Kertomisesta jäi tosi hyvä mieli, vaikka etukäteen pelotti, koska mitä jos sitten jotain menisikin pieleen raskaudessa.

Julcsin isä asuu Unkarissa, joten päätettiin kertoa sille Messengerissä, että saataisiin siltäkin jonkinlainen live-reaktio. Mietittin pitkään, lähetettäisiinkö sillekin sama kortti postissa, mutta tultiin lopulta siihen tulokseen, että ei, koska sitten missattaisiin täysin sen ilme korttia lukiessa. Sanottiin siis sille Messengerissä, että meillä on uusi projekti ja sitten lähetettiin kuva, tässä vaiheessa jo rakenneultrassa otettu. Ensin tuli hiljaista ja sitten kysymys: Kenen vauva tämä on? Heh! Kun asia sitten lopulta alkoi kirkastua, niin myös Julcsin isä onnitteli innoissaan ja sai selvennystä siihen, miten vauva on tehty.

Meidän mielestä hedelmöityshoidoilla ja lahjasukusoluilla tehdystä vauvasta on tärkeetä kertoa mahdollisimman avoimesti ja informatiivisesti, koska ihmiset ei usein aidosti tiedä, miten homma toimii ja mitkä on oikeita termejä. Joskus voi tuntua rasittavalta tai suorastaan raivostuttavalta, että ihmiset ei vaan tajua asioita itse, mutta pitää vaan hyväksyä, että tilanne voi muuttua vain, jos itse jaksaa kouluttaa ihmisiä aktiivisesti ja pyytämättä. Näin voi myös välttää tyhmät ja loukkaavat kysymykset ja kommentit jo etukäteen (esim. "Kuka on isä?" on yksi sellainen kysymys, mutta onneksi sen on kysynyt meiltä "vain" kaksi ihmistä). Me halutaan normalisoida kaikenlaiset tavat tehdä lapsia ja muodostaa perheitä, ja meidän omat perheet on kyllä tehneet tän tehtävän tosi helpoksi.

Miten te olette kertoneet raskaudesta läheisillenne?

Naispari neuvolassa ja äitiyspoliklinikalla

Kun oltiin saatu positiivinen raskaustestitulos, oli aika soittaa neuvolaan ja varata ensimmäinen aika. Meitä jännitti ja ehkä vähän ahdistikin etukäteen, koska täällä Hämeenlinnassa ei ole juuri ollenkaan LGBTQ-näkyvyyttä ja meitä pelotti, miten meidät kohdattaisiin neuvolassa ja myöhemmin äitiyspoliklinikalla ja synnytyssairaalassa.

Kerroin jo heti puhelimessa aikaa varatessa, että me ollaan kahden äidin perhe ja että lapsi on laitettu alulle hedelmöityshoidoilla. Meidän tietoihin laitettiin sitten heti, että ollaan sateenkaariperhe ja asia oli sillä selvä - neuvolassa kukaan ei sen koommin olettanut meistä mitään muuta.

Meidän neuvolantäti on ollut aivan ihana! "Ollut", koska nyt sekin jää äitiyslomalle ja meille tulee vielä toistaiseksi tuntematon terveydenhoitaja tilalle. Hieman taas pelonsekaisin tuntein odotan, millainen tyyppi tää uusi henkilö on... Joka tapauksessa, meidän alkuperäisen neuvolantädin ansiosta meillä on neuvolasta tähän mennessä vain hyvää sanottavaa. Ensimmäisellä käynnillä puhuttiin, miten lapsi on ihan megatoivottu ja miten projekti on ollut alusta asti yhteinen ja miten me ollaan tasavertaisia äitejä tässä perheessä. Meidän omilla neuvolakäynneillä ei ole koskaan viitattu virheellisesti isään, vaan on aina käytetty termejä lahjoittaja tai luovuttaja. Myöskin käynnillä, jolla neuvola kartoitti suvun sairauksia, kyseltiin ensin myös Julcsin tietoja ennen kuin hoitaja "tajusi", että ai niin, eihän ne tiedot liity Elsan terveyteen. Ihan kivasti silti toikin tilanne meni, vaikka vähän oli teatterin makua mukana. Elsan jo synnyttyä meiltä myös kysyttiin erikseen, onko ihan ok laittaa Elsan tietoihin myös lahjoittajan pituus kasvukäyriä varten.

Vähän kurjempia kokemuksia oli silti myös muutama. Meidän neuvola järjesti kolme perhevalmennusta, joista me käytiin vain ensimmäisessä juurikin sen takia, että toiseen vanhempaan viitattiin siellä vain sanalla "isä". Kyseinen tilaisuus alkoi esittelykierroksella, jossa me jälleen kerran heti kerrottiin olevamme kahden äidin perhe, eli asia oli valmennuksen vetäjillä ihan hyvin tiedossa. Toinen vetäjistä mainitsi jotain "isästä", ja lisäsi sitten meidät muistettuaan äkkiä "tai kumppani", mikä oli toki yritys pelastaa tilanne, mutta ei silti ole ok, että heterovanhempi määritellään suhteessa tulevaan lapseen ("isä"), kun taas ei-heterovanhempi määritellään suhteessa puolisoon. Tosta meille jäi paha mieli, joten ei haluttu mennä loppuihin perhevalmennuksiin ja mainittiin asiasta meidän omalle hoitajalle seuraavalla käynnillä. Jonkun mielestä kyseessä voi olla pikkujuttu, mutta neuvolahenkilökunnalla pitää olla niin inklusiivinen ote työhönsä kuin vain mahdollista, joten todellakin tartutaan kaikkiin tilaisuuksiin, joissa voidaan kouluttaa ihmisiä oikeista termeistä ja tavoista ottaa kaikenlaiset perheet huomioon.

Kaikista kurjin kokemus oli sairaalan synnytysvalmennus. Valmennuksen vetänyt kätilö puhui koko valmennuksen ajan "isästä tai tukihenkilöstä", vaikka mm. sairaalan PowerPointtien terminologia oli asianmukaisesti kauttaaltaan sukupuolineutraalia ja niissä viitattiin jatkuvasti "puolisoon" ja "vanhempiin". Mun mieleni mustui koko ajan yhä enemmän mitä pidemmälle valmennuksessa edettiin ja lopulta jo melkein itkin, kun tuntui niin pahalta ajatella, että Julcsia pidettiin "vain" tukihenkilönä. Me oltiin kuitenkin täytetty tilaisuutta varten ilmoittautumislomake, jossa selvästi ilmaistiin, että me ollaan toistemme vaimot ja lapsen tasavertaiset äidit.

Valmennuksen loputtua me jäätiin antamaan kätilölle palautetta, koska en voinut vain lähteä sieltä ja jättää kätilöä siihen uskoon, että kaikki meni niin kuin pitikin. Kerroin, että valmennuksesta jäi tosi paha maku suuhun ja sellainen olo, että mahdetaanko me edes olla tervetulleita synnyttämään kyseiseen sairaalaan. Ja kätilö ei muuten ollut palautteen suhteen lainkaan vastaanottavainen! Alla kätilön kommentit palautteeseen ja meidän ratkaisut niihin:

1) "Voi kuulkaa kun en minä voi tietää kuka on missäkin suhteessa kehenkin."
Järjestä esittelykierros valmennuksen alussa.

2) "Ymmärrätte varmaan, että näissä valmennuksissa käy tuhansia ihmisiä, joten ei niitä ilmoittautumislomakkeita ehdi lukea."
Yhteen valmennukseen mahtuu aina maksimissaan kymmenen perhettä ja valmennuksia pitää useat eri henkilöt, joten kyllä niiden kymmenen perheen ilmoittautumiskaavakkeet pitää ehtiä vilkaisemaan etukäteen, että tietää, ketä on kohtaamassa.

3) "Kerran minä oletin, että kaksi naista oli pari, mutta ne olikin kaverit!!! Ymmärrätte varmaan miten noloa!!!"
Miksi olisi sen nolompaa olettaa, että kaverukset on pari kuin että pari on kaverukset? Noloa on vain ja ainoastaan olettaminen, aina. ÄLÄ OLETA, KYSY!

4) "Ette te ole ollenkaan ainoita, joista täällä on oletettu väärin! Kerran oletin, että nuoren tytön kanssa tullut mies oli tulevan lapsen isä, mutta hän olikin sen tytön isä!"
Niin, liittyi meihin miten? Jälleen kerran, ÄLÄ OLETA!

5) "Mitä minä sitten muka voin sanoa muuta kuin mies, isä tai tukihenkilö?!"
Käytä sukupuolineutraaleja termejä eli puoliso, toinen vanhempi tai tukihenkilö.
"Mutta kun se on kamalan vaikeeta!!!"
No sitten varmaan pitää opiskella sanastoa vielä vähän lisää. PUOLISO, TOINEN VANHEMPI, PUOLISO, TOINEN VANHEMPI...

Lopulta kätilö pyysi marttyyrimaisesti anteeksi ja vannoi, että olemme kuitenkin ihan tervetulleita synnyttämään. Ja todettakoon, että vaikka meillä ehti synnytyksen aikana olemaan ainakin kahdeksan eri kätilöä, tältä kyseiseltä tyypiltä me kuitenkin onnistuttiin välttymään, huh! JA, Kanta-Hämeen keskussairaala on ihana paikka synnyttää, joten valmennuskokemuksesta huolimatta me annetaan täysi kymppi meidän kokemukselle! Ihan mahtavaa porukkaa!

Vielä yksi hetero-oletus tuli synnyttämään mennessä. Lähdin sairaalaan yksin lapsiveden mentyä ja odottelin Julcsia saapuvaksi. Kun Julcsi sitten oli paikalla, kätilö tuli iloisesti ilmoittamaan mulle, että mun mies on nyt saapunut ja että voin mennä avaamaan sille oven. Mies oliskin ollut jo aika yllätys!

Millaisia neuvola- ja äitiyspolikokemuksia teillä on sateenkaariperheenä?

Naisparin hedelmöityshoidot ja hinta

Tänään (30.1.2020) tulee kuluneeksi tasan vuosi siitä pakastealkion siirrosta, josta meille syntyi Elsa! Sen kunniaksi päätin kirjoittaa juuri tänään postauksen meidän hedelmöityshoidoista ja myös niiden hinnasta. Toivon, että tästä on hyötyä samaa suunnitteleville ja että kirjoitus myös toisaalta tarjoaa tietoa niille, jotka miettivät, miten kaksi naista voi tehdä lapsia.

Varoitus! Kirjoitus on sekava ja sisältää paljon nippelitietoa, mutta sitä hedelmöityshoidot toisaalta on: klinikkakäyntejä, suunnittelua, lääkkeitä, odottamista, toivomista, pettymyksiä, epätoivoa...mutta onneksi meidän tapauksessa myös lopulta se paras mahdollinen lopputulos!

Kesäkuu 2018: Ensikäynti

Käytiin ensikäynnillä 6.6.2018 Tampereen Ovumiassa. Mulle tää oli jo toinen ensikäynti, koska ehdin myös yrittää lasta yksin vuonna 2011 neljän inseminaation verran, kuitenkin ilman toivottua lopputulosta. Tiesin siis jo valmiiksi, millainen tapaaminen olisi tiedossa.

Ensikäynnillä meille kerrottiin eri hoitovaihtoehdoista, meille molemmille tehtiin gynekologinen tarkastus ultraäänineen, ja saatiin lähetteet tarvittaviin verikokeisiin. Vaikka me oltiin jo päätetty, että mut yritetään saada raskaaksi ensin, me haluttiin kuitenkin saada tietoa molempien hedelmällisyyden tilasta, minkä takia pyydettiin lähetteet molemmille. Sovittiin, että lähetettäisiin verikokeiden tulokset sähköpostilla klinikalle ne saatuamme.

Mun iän takia (silloin melkein 36) mulle suositeltiin maksimissaan kahta inseminaatiota ennen IVF-hoitoihin siirtymistä, joten näin me päätettiin edetä. Inseminaatiot tehtäisiin ovulaation induktiohoidolla eli käytettäisiin tukilääkkeenä Letrozolia kypsyttämään ja kasvattamaan munasoluja.

Meille oli myös selvää, että käytettäisiin anonyymin lahjoittajan sukusoluja, joten juteltiin käynnillä myös lahjoittajan valinnasta. Vaihtoehtona oli käyttää joko suomalaisen tai tanskalaisen lahjoittajan spermaa, ja Suomessa voi sen lisäksi valita lahjoittajan silmienvärin, hiustenvärin ja pituuden. Esim. koulutukseen, kiinnostuksenkohteisiin tai luonteenpiirteisiin liittyviä tietoja ei voi saada, eikä lahjoittajasta myöskään voi nähdä kuvaa.

Ennen kuin itse hoitoihin voidaan siirtyä, tarvitaan verikokeiden lisäksi myös lakisääteinen lahjasukusoluneuvontakäynti psykologilla. Ovumialla on oma psykologi, jonka vastaanotolle me varattiin ensikäynnin yhteydessä aika.

Hinta:

Ensikäynti 165€

Heinäkuu 2018: Psykologikäynti ja verikokeet

Psykologikäynti 31.7. oli myös mulle tuttu juttu, koska olin suorittanut sen jo vuonna 2011. Normaalisti lahjasukusoluneuvonnassa tarvii käydä vain kerran, mutta koska me alettiin nyt yrittää raskautta pariskuntana, niin klinikalla katsottiin parhaaksi, että me kuitenkin käytäisiin neuvonnassa vielä uudestaan yhdessä.

Ovumian psykologi on tosi kiva, ja käynti oli enemmänkin yleistä jutustelua lapsi- ja vanhemmuusaiheen tiimoilta. Käynnin aikana mietitään, mitä erilaisia keinoja on kertoa lapselle hänen taustastaan. Tässä ei varsinaisesti ollut meille mitään uutta, koska me kuitenkin ollaan varsin hyvin perillä näistä asioista mm. mun Fulbright-tutkimukseni takia. Lisäksi oon vähän sitä mieltä, että on tosi vaikeeta ennustaa etukäteen, miten lapsi asian aikanaan ottaa. Toivottavasti hyvin - hän on kuitenkin maailman eniten haluttu ja toivottu lapsi, ja lahjoittaja on joku ihmeellisen ihana ihminen, joka on tehnyt kaiken tämän meille mahdolliseksi.

Me itse suositaan aiheesta kuin aiheesta puhumista suoraan, ja lapselle kerrotaan alusta asti kaikenlaisista perheistä. On myös oleellista olla avoin siitä, että me ollaan kahden äidin perhe, esim. Elsan mahdollisessa päiväkodissa, koulussa ja harrastuksissa, ettei joku muu ala tehdä asiasta jotenkin ihmeellistä tai ettei Elsa itse koskaan joudu ns. tulemaan kaapista taustansa suhteen, kun me (ja kaikki muut Elsan läheiset) ollaan jo normalisoitu asia Elsan puolesta.

Verikokeissa käytiin myös heinäkuussa ja molemmilta otettiin seuraavat: TSH (tyreotropiini), T4V (tyroksiini vapaa), TPOAb (tyreoideaperoksidaasi, vasta-aineet), AMH (Anti-Muller-hormoni), PRL (prolaktiini). Multa otettiin lisäksi myös hepatiitit B ja C sekä HIV. AMH-testi määrittää käytettävissä olevia munasolureservejä eli toisin sanoen kertoo, jos hedelmällisyys on laskussa.

Hinta:

Verikokeet 77,60€ x 2 = 155,20€ (Fimlab)

Verikokeet hepatiitti B, hepatiitti C, HIV 51,80€ (Fimlab)

Psykologikäynti 166€

Elokuu 2018: Sperman tilaaminen

Mailattiin klinikalle verikokeiden tulokset, ja elokuussa tuli postissa lääkäriltä kommentti niistä ja jatkosuunnitelma. Me tietenkin soitettiin heti klinikalle ja tilattiin sperma, joka saapui 17.8. Ensimmäinen inseminaatio tehtäisiin siis heti seuraavaan mahdolliseen kiertoon, eli kun vuoto alkaisi, meidän pitäisi ilmoittaa siitä klinikalle. Vuoto alkoi 28.8. ja aloin ottaa Letrozolia 2.5 mg kaksi tablettia/päivä kierron päivinä 3-7. Ovulaatio- eli LH-testit aloitin kp 10 eli pissailin tikkuun ja odottelin kahta viivaa ilmestyväksi, ihan niin kuin raskaustestissäkin. Niin, ja me ei tehty munatorvien aukiolotutkimusta, mutta sekin olisi siis ollut mahdollinen.

Hinta:

Verikokeet Julcsilta prolaktiinin kontrolloimiseksi: PRLmakr (prolaktiini, makroprolaktinemiatutkimus) 45,40€

Letrozol-tabletit 22,41€

Luovutetut siittiöt 650€ + raskausoikeus ja koordinointimaksu 900€ = yht. 1550€

Syyskuu 2018: Ensimmäinen inseminaatio 

6.9. kp 10 sain ovulaatiotestiin plussan, joten soitettiin klinikalle ja sovittiin inseminaatio seuraavalle päivälle eli 7.9. kp 11. Inseminaatio pyritään tekemään joko samana tai seuraavana päivänä siitä, kun LH-testi on näyttänyt plussaa. Inseminaatiossa siis ruiskutetaan spermaa katetrilla suoraan kohtuun eli sen kummemmasta operaatiosta ei ole kysymys. Ei satu (ainakaan mua) tai ole muutenkaan millään tavalla epämiellyttävä toimenpide.

Inseminaatiossa munarakkula oli litistynyt, muttei vielä puhjennut. Hoitaja antoi mulle vielä Pregnyl-piikin vauhdittamaan munasolun irtoamista. Tästä inseminaatiosta sitten testattiin negatiivinen tulos pari viikkoa myöhemmin.

Hinta: 

Inseminaatio ja Pregnyl-piikki 433€

Lokakuu 2018: Toinen inseminaatio ja suunnittelukäynti

Ovulaatiotestiplussia.

Lokakuussa kokeiltiin uudelleen inseminaatiota samalla kaavalla kuin syyskuussa: Letrozolia kp 3-7, Pregnyl-piikin pistin tällä kerralla itse kotona klo 22 kp 12 illalla testattuani LH-plussan aiemmin päivällä, ja inseminaatio tehtiin kp 13 4.10. Tällä kerralla munarakkuloita oli kolme, joista yksi oli litistymässä, mutta ei vielä puhjennut, ja kaksi oli vielä täysin ehjiä. Tästäkin kierrosta siis tuloksena nega, vuoto ehti alkaa jo ennen testaamista ja pettymys oli suuri. Menetin täysin toivoni, varsinkin inseminaatioihin. Mua myös pelotti IVF ja olin kauhuissani, että nyt joutuisin sitten siihen.

25.10. käytiin IVF:n suunnittelukäynnillä. Meille kerrottiin vielä uudelleen, miten homma toimii ja sovittiin lääkityksestä. Meille sovittiin antagonistiprotokolla, joka on ns. lyhyt IVF-kaava. Omaa hormonitoimintaa ei siis tarvi ensin sammuttaa hormonihoidoilla, vaan munasoluja kasvattavat pistoslääkkeet aloitetaan omaan kiertoon kp 2. Pistämistä on siis luvassa vain noin 10 päivää. Päätettiin ottaa IVF-hoito taas heti seuraavaan kiertoon.

Hinta:

Inseminaatio ja luovutetut siittiöt 1246€

Suunnittelukäynti ja ultra 222€

Marraskuu 2018: IVF-hoito

Kierto alkoi 14.11. keskiviikkona, joten 15.11. torstaina aloin pistää Gonal-F:ää 225 IU:n verran joka ilta. Mua oli aluksi hirvittänyt pistäminen, mutta se olikin lopulta lähinnä mielenkiintoista, ja tein sen myös ihan itse, koska se tuntui helpommalta. Gonal-F on helppo lääke, koska se tulee valmiiksi täytetyssä kynässä, josta täytyy vain valita itselle määrätty annoskoko pyörittämällä.

IVF-hoitoon meillä kuului seuraavat lääkkeet:

Gonal-F kasvattamaan useampia munasoluja kuin vain se tavallinen yksi

Fyremadel/Orgalutran estämään ennenaikainen ovulaatio

Pregnyl-piikki irrottamaan munasolu

Lugesteron pitämään kohdun limakalvoa yllä

Gonapeptyl tukemaan alkion kiinnittymistä

Nää on sellaisia lääkkeitä, ettei niitä välttämättä ole joka apteekissa saatavilla ihan tosta vaan, joten lääkkeet kannattaa tilata apteekkiin etukäteen. Kaikki pistettävät lääkkeet pistetään vatsanahkaan.

Eli iltaisin kp 2-6 pistin Gonal-F:n ja kp 6 19.11. käytiin ultrassa katsomassa, mikä oli follikkelien eli munarakkuloiden tilanne. Kp 6 mukaan tuli myös jarrulääke (käytin Orgalutrania paitsi viimeisellä kerralla Fyremadelia), jota pistin Gonal-F:n ohella kp 6-11. Kp 10 23.11. kävin taas ultrassa ja sovittiin päivä munasolujen keräykselle eli punktiolle. Kp 12 iltana klo 22:40 (36 tuntia ennen punktiota) pistin Pregnylin ja kp 14 klo 10:40 oli sitten itse punktio.

Punktion aamuna 27.11. klinikalla piti olla paikalla klo 10:20 ja ohjeena oli lisäksi ottaa Paratabs 1 g klo 9:30. Mua jännitti aika paljon, eniten kuitenkin kanyylin laitto. Meidät ohjattiin rauhalliseen ja miellyttävään huoneeseen odottamaan toimenpidettä. Me oltiin saatu nähdä kaikki punktiopäivän tilat edellisen ultrakäynnin yhteydessä. Sain aamutakin ja mulle laitettiin se pelätty kanyyli kyynärvarteen, mikä ei tuntunut sen enempää kuin verikoekaan, huh. Sitten vaan odoteltiin meidän vuoroa.

Sain munasolujen keräystä varten suonensisäisesti rauhoittavaa lääkettä ja kipulääkettä, eikä ainakaan mun kokemus ollut millään tavalla kivulias. Rauhoittava lääke humpsahti hieman päähän, mutta ei niin radikaalisti kuin olisin kuvitellut. Keräykseen meni aivan varmasti vähemmän kuin 30 minuuttia. Julcsi oli koko ajan mukana huoneessa seuraamassa toimenpidettä, ja biologi oli luukun takana vastaanottamassa munasoluja sitä mukaa, kun niitä imettiin koeputkeen. Oli hyvä ja kiinnostava kokemus!

Punktion jälkeen me mentiin takaisin siihen odotushuoneeseen, missä meille tarjoiltiin aamupala. Voinnista kyseltiin koko ajan, ja pian hoitaja tuli myös kertomaan kerättyjen munasolujen määrän: 13. Tosi hyvä määrä! Määrä näytetään kaikille potilaille paperille kirjoitettuna, ettei kenellekään tule paha mieli jonkun toisen tuloksesta.

Kun olin lepäillyt tarpeeksi, me saatiin lähteä kotiin. Autoa ei saa ajaa punktiopäivänä, joten me käytiin klinikalla junalla. Pystyin kävelemään ihan normaalisti toimenpiteen jälkeen, eikä mulle ilmennyt missään vaiheessa mitään sen kummempia komplikaatioita. Olin silti sairaslomalla punktiopäivän ja seuraavat kolme työpäivää.

Lääkityspuoli jatkui kp 16-27 Lugesteronilla 400 mg aamuin illoin. Kyseessä on emätinpuikko, joten piikittelyä ei tarvinnut enää tässä vaiheessa jatkaa.

Punktion jälkeisenä päivänä eli 28.11. biologi soitti ja kertoi, että munasoluja oli itse asiassa saatu 14, kaikki oli kypsiä ja niistä 10 oli hedelmöittynyt. Alkioita viljeltiin kahdessa erässä, että pakkaseen saataisiin sekä kolmen että neljän päivän ikäisiä alkioita. Tästä IVF-hoidosta tehtiin yksi tuoreen alkion siirto, ja siirtopäiväksi sovittiin kp 17 eli 30.11.

Siirtopäivän aamuna biologi soitti vielä ja kertoi, että yksi niin sanottu top embryo siirrettäisiin tuoreena iltapäivällä ja toinen vastaava 8-soluinen alkio oli jäädytetty. Myös kaksi muuta hyvää alkiota oli mennyt pakkaseen. Kuuden muun alkion viljely jatkuisi vielä maanantaihin asti (siirtopäivä oli perjantai).

Tuorealkion siirto oli yhtä simppeli toimenpide kuin inseminaatio, joten siitä ei ole mitään sen kummempaa sanottavaa. Sitten jäätiin vain odottamaan raskaustestin tulosta!

Maanantaina biologi soitti tiedon, että vielä kaksi alkiota oli saatu pakkaseen, eli lopputulos pakastettujen alkioiden osalta oli kolme kolmen päivän ikäistä ja kaksi neljän päivän ikäistä alkiota. Alkioita säilytetään samalla hinnalla aina yksi vuosi ja jatkovuosista tulee lasku postissa, kun on sen aika. Kannattaa siis pitää osoitetiedot ajantasalla klinikalla!

Kp 20 pistin vielä Gonapeptylin illalla klo 19:15 (ajaksi oli määritelty klo 19-21) auttamaan kiinnittymistä. Ei auttanut - tästäkin kierrosta testattiin lopulta nega 13.12. EPÄTOIVO!!!

Hinta:

IVF-tuoresiirto + alkioiden pakastus ja vuoden säilytys 3835€

Fyremadel 25,05€

Lugesteron 73,67€

Gonapeptyl 23,84€

Gonal-F 194,98€

Gonal-F 101,03€

Orgalutran 65,37€

Pregnyl 8,07€

Joulukuu 2018: Suunnittelukäynti

21.12. meillä oli vielä suunnittelukäynti pakastealkion siirtoon. Meille suositeltiin hormonihoidolla tehtävää kiertoa, koska silloin siirtopäivä on mahdollista suunnitella valmiiksi. Halusin kuitenkin kokeilla siirtoa omaan luonnolliseen/spontaaniin kiertooni välttääkseni ylimääräisten hormonien nappailun, joten sovittiin, että soitettaisiin taas klinikalle vuodon alettua ja aloitettaisiin ovulaatiotestit kp 10. Lääkkeeksi hoidon ohelle tulisi taas Lugesteron tukemaan limakalvoa ja Gonapeptyl alkion kiinnittymistä. Sain niihin reseptit ja hain lääkkeet valmiiksi vielä samana päivänä.

Hinta:

Suunnittelukäynti 222€

Gonapeptyl 22,12€

Lugesteron 91,49€

Tammikuu 2019: Pakastetun alkion siirto

Kierron ensimmäiseksi päiväksi tuli 12.1. Kävin ultrassa kp 11 iltapäivällä, jolloin en ollut vielä saanut plussaa ovulaatiotestiin. LH-plussan testasin kp 13 illalla torstaina 24.1. Pakastetun alkion siirtopäiväksi sovittiin kp 19 eli keskiviikko 30.1. Jo sitä ennen aloittaisin Lugesteronin aamuin illoin kp 17 alkaen kp 27 asti.

Kp 17 otettiin sulamaan yksi kolmen päivän ikäinen alkio, joka ei valitettavasti selvinnyt sulatuksesta, joten siirtoon päätyi sitten sulatettu neljän päivän ikäinen alkio, joka jatkoviljeltiin blastokystiksi eli viiden päivän ikäiseksi alkioksi.

Itse siirto meni taas nopeasti ja kivuttomasti, ja saatiin paljon plussatoivotuksia koko klinikan henkilökunnalta.

Kp 20 pistin vielä Gonapeptylin illalla, ja sitten jäätiin odottamaan tuloksia.

Hinta:

Pakastealkion siirto 1164€ (sis. ultra x 2, alkioiden sulatus ja jatkoviljely, pakastettuna säilytetyn alkion siirto)

Helmikuu 2019: Raskaustesti

Meidän raskaustestin päiväksi oli määritelty maanantai 11.2., mutta en malttanut odottaa sinne asti, joten tein raskaustestin sunnuntaina 10.2. Testiin piirtyi välittömästi kaksi vahvaa viivaa!!!

VIHDOIN PLUSSA!!! +++

Klinikalta saa aina alkion siirron yhteydessä lähetteen hCG-verikokeeseen raskauden toteamiseksi, joten kävin siinä helmikuussa.

Hinta:

Verikoe raskauden toteamiseksi 25,90€ (Fimlab)

Maaliskuu 2019: Varhaisraskauden ultra

Maaliskuun 1. käytiin vielä klinikalla varhaisraskauden ultraäänessä varmistamassa alkanut raskaus. Siellä se pikkuinen vihdoin näkyi <3 <3 <3! Ihan uskomaton tunne, ja on vieläkin tätä kirjoittaessa! Uusi elämä mun sisälläni <3! Meidän oma pieni rakas lapsi <3! Lähdettiin klinikalta ihan epäuskoisina. En ollut lopulta tainnut uskoa, että tää olisi ollenkaan mahdollista.

Hinta:

Varhaisraskauden ultraääni 111,50€

Kaiken yhteishinta: 10 020,83€. 

And she's worth every penny - just look at her <3!

2019 - Muutosten vuosi

Vuosi 2019 on loppumaisillaan, uskomatonta! Samalla on loppumassa kokonainen vuosikymmenkin, mutta siitä kirjoittanen myöhemmin oman postauksensa.

Olen monta vuotta valittanut, että oma elämä on aina sitä samaa vanhaa kun taas muille tuntuu tapahtuvan koko ajan kaikkea kiinnostavaa. En olisi koskaan voinut arvata, että yhden vuoden aikana voi tapahtua niin monta asiaa kuin tänä vuonna!

Julcsin työ

Meidän elämää on leimannut Julcsin työkuviot niin kauan kuin ollaan oltu yhdessä. Julcsi tuli Suomeen silloisen Comenius-apulaisopettajavaihdon kautta joulukuussa 2012 tarkoituksenaan olla täällä se puolen vuoden vaihtopätkä ja palata sen jälkeen kotiin Unkariin. Asiat kuitenkin etenivät ja Julcsi päätyi muuttamaan Suomeen pysyvästi vielä yhden Unkarissa vietetyn kesän jälkeen.

Suomeen ei silti niin vaan muutetakaan, tai ainakaan, jos mielessä on oman akateemisen alan työt ja et satu olemaan hammaslääkäri tai lasinpuhaltaja. Julcsilla oli ensin sivutoimisen tuntiopettajan töitä samassa koulussa, jossa olen itse edelleen töissä; sitten päätoimisen tuntiopettajan töitä samassa paikassa, ja sitten lähdettiinkin USA:an vaihtoon viideksi kuukaudeksi. Paluun jälkeen Julcsilla on ollut jo kolme eri työpaikkaa opettajana kolmessa eri kaupungissa, eli työnhakurumba on ollut ajankohtaista joka ikinen kevät. Lievästi sanottuna stressaavaa, ja paljon suuremman osan vuodesta kuin vain ne kevään muutamat viikot! Helmikuussa Julcsi kuitenkin vihdoin sai vakituisen viran englanninkielisen luokan luokanopettajana Vantaalla! Vakivirka tuo tietenkin mukanaan varmuutta ja vakautta, joten Julcsin työn myötä ollaan voitu edetä elämässä muutenkin tänä vuonna.

Positiivinen raskaustesti

Tästäkin aiheesta on tulossa useitakin erillisiä postauksia, mutta me siis aloitettiin hedelmöityshoidot kesällä 2018, ja inseminaatioiden ja IVF:n tuoresiirron jälkeen mulle tehtiin lopulta tammikuun 2019 lopussa pakastetun alkion siirto, josta tuli raskaustestiin positiivinen tulos helmikuun 10. Mun elämäni suurin unelma!

Oma koti

Meidän molempien vakituisten töiden turvin uskaltauduttiin vihdoin ottamaan asuntolaina ja ostamaan oma koti. Päätettiin pitkällisten pohdintojen jälkeen jäädä Hämeenlinnaan, vaikka oltaisiin haluttu muuttaa takaisin Tampereelle, tai ainakin mä olisin. Mun työni on kuitenkin Hämeenlinnassa, ja Julcsi pääsee tästä kulkemaan Vantaalle junalla, joten Hämeenlinna it is. Asunto löytyi suht helposti, kun kriteerit oli aika tiukat, ja heinäkuun 8. kirjoitettiin kauppakirjat. Lainakaan ei lopulta ahdista oikeastaan ollenkaan (mulla ei siis ollut koskaan aiemmin ollut mitään lainaa, enkä sellaista olisi halunnut koskaan ottaakaan) - enemmän ahdistaa, etten osaa asua rivitalossa tai ole kiinnostunut hoitamaan tällaiseen asumismuotoon liittyviä juttuja kuten ruohonleikkuu tai haravointi. Joka tapauksessa meillä on nyt 116 m2 rivitaloneliö!

Nimenmuutos

Kesällä otin nimeni jatkeeksi myös Julcsin sukunimen, että meidän perheellä voi lapsen syntymän myötä olla yhteinen sukunimi. Julcsi ei Unkarin lakien takia voi ottaa mun nimeäni, enkä mä taas halunnut luopua omastani, joten mulla on nyt kaksiosainen sukunimi ilman väliviivaa (ja tätähän ei sitten taas kukaan voi käsittää! #¤%¤#"). Mua ahdistaa nimenmuutos tosi paljon, en osaa sanoa miksi. Mutta jos en olisi vaihtanut nimeäni, niin meidän lapsi ei olisi Suomen nykyisten lakien mukaan voinut saada ollenkaan Julcsin nimeä. Siinä teille tasa-arvoa peräti kahden maan säännöillä...

Vauva

Paras kaikista muutoksista, koko elämäni paras asia ja rakkain ihminen, tyttäremme Elsa syntyi 13.10.2019. Sanat ei riitä kuvaamaan, miten ihmeelliseltä tuntui saada oma pieni mönkijä rinnalle synnytyksen jälkeen. Onko tää nyt se, jota olen kantanut mukanani tammikuusta asti?! Menikö kaikki oikeesti hyvin? Saanko pitää tän pienen määrätietoisen ihmisen, viedä sen kotiin ja pitää sylissä aina kun haluan?! Vihdoin, kaikkien näiden vuosien jälkeen, mulla on vauva, tytär, oma lapsi. En ole koskaan ollut näin onnellinen! 

Vuoteen on mahtunut paljon muutakin, mutta nää on ne mullistukset, joiden jälkeen mikään ei ole kuin ennen. Muuten oonkin kutsunut tätä vuotta virastovuodeksi, kun on ollut niin paljon hoidettavia paperiasioita kaikkien noiden mainittujen asioiden tiimoilta. 

Millainen vuosi sulla on ollut? Mitkä on olleet sun vuoden tärkeimmät tapahtumat?

Emilia

xxx

Äitiysloman ensimmäinen päivä

Mulla on ollut salaisuus melkein koko vuoden ajan - meille tulee vauva! Laskettu aika on 18.10.2019 eli tänään tasan viiden viikon päästä. Tänään tuli siis täyteen 35 raskausviikkoa.

Päinvastoin kuin etukäteen kuvittelin, en ole halunnut puhua aiheesta netissä aiemmin ollenkaan, enkä olisi mielelläni puhunut edes kenenkään kanssa livenä, koska lähes koko raskausaika on mennyt aikamoisten paniikkitunteiden ja huolen vallassa. Meneekö kaikki varmasti hyvin? Saadaanko me tää lapsi oikeasti? Selvitäänkö sekä minä että lapsi synnytyksestä elossa? Lapsi on niin toivottu, että pelko asioiden pieleen menemisestä on massiivinen.

Raskaudesta puhumisen vältteleminen on silti johtanut siihen, että mulla on ollut aika epärehellinen olo jo monta kuukautta, joten nyt, kun laskettu aika on noin lähellä, voin ehkä rohkaistua kertomaan asiasta ja valmistautumaan täysin uuteen elämänvaiheeseen meidän perheessä.

Äitiysloman alkamisen myötä aion myös aloittaa aktiivisen bloggaamisen sekä täällä että englanninkielisen blogin puolella, joten tervetuloa mukaan!

Me ollaan kahden äidin sateenkaariperhe - Emilia, 37-vuotias yläkoulun englannin ja ruotsin aineenopettaja ja mun vaimoni Julcsi (lausutaan Jul-chi), 33-vuotias englanninkielisen luokan luokanopettaja (myös englannin ja italian aineenopettaja). Meillä on myös 12-vuotias, erittäin karvainen ja puhelias poikakissa Nessu. Meidän koti on Hämeenlinnassa, mutta mä olen lähtöisin Tampereelta ja Julcsi Unkarin Gyulasta. Kotikielenä meillä kahdella on englanti, mutta lapselle kumpikin äideistä puhuu omaa äidinkieltään. Lapsi on meidän ensimmäinen.

Tänään on tosiaan äitiysloman ensimmäinen päivä. Selvisin töissä yllättävänkin hyvin ihan loppuun asti ilman sairauslomaa, vaikka selkä on ollut kipeä ja liikkuminen ankkakävelyä jo monta kuukautta. Kiitos tästä kuuluu ihanille työkavereille ja yhteisopettajuudelle, joiden ansiosta sain ottaa opetustilassa rauhallisemmin ja istua niin paljon kuin mahdollista. Olin kesälomalla aika huolissani siitä, miten turvallista mun olisi olla töissä vielä äitiyslomaa edeltävät kuusi viikkoa - meidän koulussa on kuitenkin täysin avoimet oppimisympäristöt ja pyörillä varustetut pöydät ja tuolit, joilla on helppo törmätä kehen tai mihin tahansa. Onneksi kaikki meni lopulta hyvin!

Oli niiiiiin outoa jäädä äitiyslomalle eilen! En jotenkaan osannut ollenkaan varautua tällaisiin haikeuden tunteisiin, jotka iski, kun mun maailman ihanimmat ja rakkaimmat kollegani antoi meille lahjan ja ennen kaikkea viisaita sanoja liittyen liialliseen huolehtimiseen. En ollut tajunnut, miten tärkeitä kyseiset ihmiset mulle onkaan ja miten itsestäänselvyytenä olen pitänyt sitä, että saan viettää päiväni juuri heidän seurassaan. Tulee niin kova ikävä! Yllätyin myös täysin, että sain vauvalahjoja myös neljältä mun luokkani tytöltä - vauvanvaatteita, itse neulottuja lapasia ja sukkia, suklaata...En ehkä kestä! Miten ajattelevaisia ja ihania nuoria! Ja kaikkien niiden halausten ja kauniiden sanojen määrä niin monelta rakkaalta oppilaalta...Arvostan ihan hirveesti! Miten kukaan voi kuvitella, että yläkoululaiset on kamalia?! On tietenkin kaikenlaisia oppilaita, mutta kyllä suurin osa on kuitenkin niin hyväsydämisiä, että sanat ei riitä.

28+1 Yyterissä heinäkuussa

Tänään on sitten ollut vähän pöllämystynyt olo. Jään aina mielelläni lomalle, mutta nyt kouluvuosi on vasta alussa, joten tuntuu kummalliselta, että yhtäkkiä saakin taas olla kotona, eikä tarvi mennä minnekään. Aloitin päivän tekemällä kunnon To Do-listan ja olen suorittanut siltä jo tiskit, pyykit, roskat, työhuoneen raivaamisen tän päivän osalta (ollaan siis myös just muutettu - siitä lisää erillisessä postauksessa), kartonkien ja UFF-kaman kierrätyksen, ja ruotsalaiselle ystävälleni kirjoittamisen. Vielä löytyisi ohjelmaa, mm. ihana liian pitkän nurmikon leikkaus, slamien täyttäminen, lukeminen, pari IG-postausta ja englanninkielinen blogipostaus...Kello on onneksi vasta kaksi!

Mutta tästä se siis lähtee...wish me luck! Ja hei, jos käytät IG:tä, niin tuu seuraamaan: helloemiliax!