Totuus raskaudesta: 14 iki-ihanaa raskausvaivaa

Kuvittelin aina, että jos ja toivottavasti kun joskus olisin raskaana, hehkuisin onnea, naisellisuutta ja rakkautta koko maailmaa kohtaan. Maha olisi toivottavasti niin iso kuin mahdollista, ja raskaana oleminen tuntuisi kaikin puolin upealta. Onnellinen kyllä olin, ja mahakin oli vähintäänkin iso ellei suorastaan valtava, mutta pakkohan se on silti todeta, että raskaana oleminen on nimenomaan sitä itseään: raskasta! Ei varmaankaan kaikille eikä ehkä koko raskausaikaa, mutta mulle kyllä sattui osumaan kaikenlaisia kiinnostavia vaivoja. Tässä postauksessa esittelenkin 14 mitä ihastuttavinta raskausvaivaani. Älkää ottako liian vakavasti!

1. Jatkuva pissahätä yöllä

Pissahätä oli oireista ensimmäinen ja se vaivasi erityisesti yöllä. Kävin vessassa varmaan vähintään seitsemän kertaa yössä!

2. Iltapahoinvointi

Toinen ihan alkuajan oire oli iltapahoinvointi. Muutaman kerran oksensinkin, yleensä iltasuihkun aikana pönttöön, mutta muuten oli lähinnä etova olo. Ehkä toi olokin sai jotenkin himoitsemaan kaikkea raikasta, erityisesti mansikoita (söin niitä kilokaupalla koko raskausajan läpi) ja loppuvaiheessa myös satsumia.

3. Väsymys/uupumus 

Väsymyskin oli niitä ensimmäisiä oireita. Mulla oli koko ajan aivan vetämätön olo, eikä energiaa ollut ollenkaan. Nukuin muistaakseni parinkin tunnin päiväunia, mutta mikään ei auttanut.

4. Selkäkipu

Selkäkivut astui kuvioihin hyvinkin varhaisessa vaiheessa. Muistan, että jo huhtikuussa työkaveri kysyi, oliko mulla jalka kipeä, kun kävelin selän takia jotenkin ontuvasti, eli selkäkivut mahdollisesti alkoi jo viikolta 12. Selkäkipujen takia suosittelisin raskautta haluaville olemaan ainakin paremmassa kunnossa kuin mä olin ennen raskautumista! Mulla ei varmasti ollut yhtäkään lihasta, joka olisi kannatellut mahaa tai mitään muutakaan, ja se tuntui. Kipu oli alaselässä ja tuntui kuin joku siellä olisi ollut väärässä asennossa. Seurauksena oli ankkakävely, lonkkavaivat ja varmasti jalan virheasento kummallisen astumisen takia.

5. Peräpukama

Varmaan yksi hirveimmistä vaivoista oli massiivinen, kipeä ja verinen peräpukama, joka esti istumisen jonkin aikaa. Ihanaa!

6. Raskausajan diabetes

Tää ei varsinaisesti aiheuttanut mulle ongelmia, kun arvot pysyi normaaleina ruokavalion avulla, enkä siihenkään tehnyt juuri mitään muutoksia. Jotkut hedelmät nosti arvoja, joten jätin ne pois, mutta muuten vedin kaikkea lähes entiseen malliin. Mutta silti piti mittailla arvoja eli pistellä sormenpäitä jatkuvasti, joten lisäohjelmaa tuli myös tästä vaivasta.

7. Unettomuus 

Jos alkuraskaudessa väsytti koko ajan, niin loppuraskaudessa vaivasi puolestaan unettomuus. En pystynyt nukkumaan yöllä, kun mikään asento ei ollut hyvä sen massiivisen mahan takia (pystyin nukkumaan vain vasemmalla kyljellä, jos pystyin nukkumaan). Ihan viimeisillä viikoilla alkoi ilmaantua yöheräilyä, ja olin hereillä ainakin pari kolme tuntia per yö vasten tahtoani.

8. Skin tags

Suomeksi nää on ilmeisesti fibroomia eli pieniä varrellisia luomia, joita ilmestyy erityisesti ihon taitekohtiin. Näitä tuli mulle ihan kauheet määrät raskauden aikana, mutta ne onneksi lähti pois Elsan synnyttyä. Myös muita tummia pigmenttikohtia tuli sinne tänne, mutta nekin lähti pois.

9. Tupsukorvat ja pulisongit

Tää on jo aivan hullu vaiva, mutta ihan loppuraskaudessa, varmaan 2 kk ennen Elsan syntymää, mulle yhtäkkiä kasvoi korvalehtiin tupsut ja myöskin karseet pulsarit. Kulmakarvat myös tummeni ja muuttui megakarvaisiksi. Olin melko epätoivoinen tästä, koska kuka haluaa muuttua oravaksi? Epätoivo kasvoi, kun karvat ei pudonneetkaan tosta vaan synnytyksen jälkeen. Onneksi noin kolme kuukautta myöhemmin ne poistui. Huh!

10. Närästys

Närästys oli myöskin loppuraskauden oire. Ennen raskautta mua ei ollut närästänyt koskaan, enkä edes tiennyt, mitä se tarkoitti.

11. Peukalon jännetuppitulehdus

Loppuraskaudessa tuli yhtäkkiä myös kivulias peukalon jännetuppitulehdus. Se meni pois välittömästi synnytyksen jälkeen.

12. PUPPP-ihottuma

Kamalin oire kaikista! PUPPP-ihottuma on monimuotoinen raskausajan ihottuma, joka kutisee enemmän kuin sanat voi kuvailla. Sitä esiintyy ilmeisesti lähinnä ensisynnyttäjillä ja myös ilmeisesti enemmän poikaa odottavilla, mutta siis se on vaiva, jota en kyllä toivo kenellekään. Mulla ehti olla PUPPP-ihottumaa ehkä noin kolmen viimeisen raskausviikon ajan. Se nousi ensin mahaan raskausarpien päälle, ja levisi sitten myös jalkoihin ja käsivarsiin. Se kutisi aivan joka sekunti, ja raapiminen sai sen kutisemaan ehkä miljoona kertaa pahemmin, mutta raapimattakin olo oli aivan sietämätön. Suihkussa käyminen oli aivan kamalaa, koska veden osuminen iholle sai kutinan yltymään moninkertaiseksi. Rasvaaminenkaan ei auttanut, vaan vain lisäsi kutinaa. Kamalaa! PUPPP-ihottumaan ainoa hoitokeino on synnytys, ja kutina loppuikin kuin seinään heti synnytyksen jälkeen.

PUPPP-ihottumaa mahassa. Näyttää ehkä raskausarvilta, mutta ihottuman alle jäävät arvet on minimaalisen pienet ihottumaan verrattuna!

13. Turvonneet jalat ja kädet

Joka aamu heräsin erityisesti kämmenet ja sormet ihan puutuneina ja turvoksissa, ja päivän aikana myös jalkaterät turposi kunnolla, eikä kengät meinanneet mennä jalkaan millään.

Huomatkaa turvonneet jalat!

14. Ahdistus 

Ja sitten tietenkin viimeisenä muttei ollenkaan vähäisimpänä oireena mulla oli kamala ahdistus siitä, menisikö kaikki varmasti hyvin ja saataisiinko me lapsi kotiin. Meillä havaittiin rakenneultrassa, että napanuora näytti olevan kiinnittynyt istukan reunaan, joten raskautta seurattiin äitiyspolilla kesän aikana. Synnytyksessä sitten selvisi, että napanuora oli ollut kokonaan kalvokiinnitteinen. Onneksi kaikki meni hyvin, mutta monista syistä mm. tapahtumista ihan omassa tuttavapiirissä mulle ei ollut mitenkään itsestäänselvää, että näin kävisi. Meillä oli kotidoppler rauhoittamassa hermoja, ja sitä suosittelen kaikille, jotka on helposti huolestuvaa tyyppiä. Mun istukka oli kiinnittynyt kohdun etuseinämään, joten potkutkin oli ilmeisesti vaimeampia kuin jos istukka olisi kiinnittynyt kohdun takaseinämään, joten mulle ainakin oli tärkeää voida kuunnella sydänääniä milloin vain. En myöskään oikein halunnut valmistautua vauvan tuloon kauheesti etukäteen, koska pelkäsin liiallisen innokkuuden jinxaavan onnellisen lopputuloksen, joten me ei kauheesti ostettu vaatteita tai muutakaan ennen kuin Elsa oli jo syntynyt. Kyse ei ollut ollenkaan siitä, etteikö mua kiinnostaisi vauvanvaatteet tai ettenkö olisi ollut innostunut raskaudesta ja lapsesta, vaan nimenomaan siitä, etten ikinä olisi kestänyt, jos jotain olisi mennyt pieleen.

Raskausaikana vannoin, että en ikimaailmassa ikävöisi raskausmahaa tai raskausaikaa, vaikka kaikenlaiset appit ja foorumit niin väittivätkin. Ja kuinkas sitten kävikään? Näin reilut seitsemän kuukautta synnytyksen jälkeen on jo myönnettävä, että todellakin ikävöin molempia. Ikävöin vauvan potkuja ja ajatusta, että joku toinen ihminen kasvaa mun sisälläni. Raskaus on maailman suurin ihme, ja oon ihan megaonnellinen, että olen päässyt kokemaan sen edes kerran. Ikäni takia en tiedä, ehdinkö enää kokemaan raskautta uudelleen tai tulisinko edes enää uudelleen raskaaksi. Haluaisin kyllä, mutta en edelleenkään pidä mitään itsestäänselvyytenä. Siksi raskausaika tuntuukin nyt entistä haikeammalta ja jotenkin myös vähän epätodelliselta. Tapahtuiko se oikeesti? Onneksi on näitä unohtumattomia vaivoja, jotka kummasti auttaa muistamaan!

Miten kerroimme raskaudesta?

Me viivyteltiin raskaudesta kertomisen kanssa raskausviikolle 13 asti. En totta puhuen olisi halunnut kertoa asiasta vielä silloinkaan, koska pelkäsin koko raskausajan, että jotain pahaa tapahtuisi, enkä sen takia halunnut kiirehtiä yhtään asioiden edelle. Niskaturvotusultran jälkeen päätettiin kuitenkin kertoa iloiset uutiset mun perheelleni (Julcsin isälle kerrottiin vasta joskus viikolla 20!).

Meille oli alusta asti selvää, että kirjoitettaisiin tuleville mummille, ukille, tädille ja serkuille kortti, jossa kerrottaisiin tulevasta vauvasta ja samalla myös koulutettaisiin kaikkia siitä, miten lapsi on laitettu alulle ja millä nimillä ketäkin kutsuttaisiin meidän perheessä. Päätettiin lopulta kirjoittaa kortti neutraalin väriselle paperille vauvan itsensä kertomana ja kansikuvaksi liimattiin ultraäänikuva tuolloin melkein 7 cm pituisesta Elsasta. Pääsiäisenä 2019 me sitten lähdettiin uutistenjakokierrokselle Turenkiin ja Tampereelle!

Kortin kirjaimellinen sisältö jääköön vastaanottajiensa yksityisasiaksi, mutta pääpiirteissään kerroimme, että Elsa tehtiin ensin laboratorissa ja laitettiin sitten pakkaseen viettämään joulua ennen kuin hänet siirrettiin pitkän putken kautta lämpimään paikkaan kasvamaan isommaksi. Kerroimme, että Elsalla on kaksi äitiä (tämä nyt ei sinänsä tullut kenellekään yllätyksenä :D!), että hänet on tehty tuntemattoman lahjoittajan avulla, ja että lahjoittaja ei ole isä, eikä häntä myöskään isäksi kutsuta. Kerroimme myös, että Elsasta tulee kaksikielinen, koska suomalainen äiti puhuu hänelle suomea ja unkarilainen anya unkaria. Sitten vielä pyysimme merkitsemään lasketun ajan eli 18.10.2019 kalenteriin!

Laitoimme kortit kirjekuoriin ja annoimme kuoren henkilökohtaisesti jokaisen vastaanottajan käteen avattavaksi. Reaktiot oli maailman ihanimpia ja koskettavimpia! Ukin hymystä ei tullut loppua, täti alkoi itkeä, kaksosserkut vaikuttivat toinen innostuneelta ja toinen vähän hämmentyneeltä, ja mummi tuli tosi onnelliseksi ja iloiseksi varsinkin kun tiesi mun aiemmista epäonnistuneista raskautumisyrityksistäni ns. itsellisenä naisena ennen Julcsia. Kaikki myös onnittelivat meitä molempia tasapuolisesti, mikä tuntui tosi hyvältä! Kertomisesta jäi tosi hyvä mieli, vaikka etukäteen pelotti, koska mitä jos sitten jotain menisikin pieleen raskaudessa.

Julcsin isä asuu Unkarissa, joten päätettiin kertoa sille Messengerissä, että saataisiin siltäkin jonkinlainen live-reaktio. Mietittin pitkään, lähetettäisiinkö sillekin sama kortti postissa, mutta tultiin lopulta siihen tulokseen, että ei, koska sitten missattaisiin täysin sen ilme korttia lukiessa. Sanottiin siis sille Messengerissä, että meillä on uusi projekti ja sitten lähetettiin kuva, tässä vaiheessa jo rakenneultrassa otettu. Ensin tuli hiljaista ja sitten kysymys: Kenen vauva tämä on? Heh! Kun asia sitten lopulta alkoi kirkastua, niin myös Julcsin isä onnitteli innoissaan ja sai selvennystä siihen, miten vauva on tehty.

Meidän mielestä hedelmöityshoidoilla ja lahjasukusoluilla tehdystä vauvasta on tärkeetä kertoa mahdollisimman avoimesti ja informatiivisesti, koska ihmiset ei usein aidosti tiedä, miten homma toimii ja mitkä on oikeita termejä. Joskus voi tuntua rasittavalta tai suorastaan raivostuttavalta, että ihmiset ei vaan tajua asioita itse, mutta pitää vaan hyväksyä, että tilanne voi muuttua vain, jos itse jaksaa kouluttaa ihmisiä aktiivisesti ja pyytämättä. Näin voi myös välttää tyhmät ja loukkaavat kysymykset ja kommentit jo etukäteen (esim. "Kuka on isä?" on yksi sellainen kysymys, mutta onneksi sen on kysynyt meiltä "vain" kaksi ihmistä). Me halutaan normalisoida kaikenlaiset tavat tehdä lapsia ja muodostaa perheitä, ja meidän omat perheet on kyllä tehneet tän tehtävän tosi helpoksi.

Miten te olette kertoneet raskaudesta läheisillenne?

2019 - Muutosten vuosi

Vuosi 2019 on loppumaisillaan, uskomatonta! Samalla on loppumassa kokonainen vuosikymmenkin, mutta siitä kirjoittanen myöhemmin oman postauksensa.

Olen monta vuotta valittanut, että oma elämä on aina sitä samaa vanhaa kun taas muille tuntuu tapahtuvan koko ajan kaikkea kiinnostavaa. En olisi koskaan voinut arvata, että yhden vuoden aikana voi tapahtua niin monta asiaa kuin tänä vuonna!

Julcsin työ

Meidän elämää on leimannut Julcsin työkuviot niin kauan kuin ollaan oltu yhdessä. Julcsi tuli Suomeen silloisen Comenius-apulaisopettajavaihdon kautta joulukuussa 2012 tarkoituksenaan olla täällä se puolen vuoden vaihtopätkä ja palata sen jälkeen kotiin Unkariin. Asiat kuitenkin etenivät ja Julcsi päätyi muuttamaan Suomeen pysyvästi vielä yhden Unkarissa vietetyn kesän jälkeen.

Suomeen ei silti niin vaan muutetakaan, tai ainakaan, jos mielessä on oman akateemisen alan työt ja et satu olemaan hammaslääkäri tai lasinpuhaltaja. Julcsilla oli ensin sivutoimisen tuntiopettajan töitä samassa koulussa, jossa olen itse edelleen töissä; sitten päätoimisen tuntiopettajan töitä samassa paikassa, ja sitten lähdettiinkin USA:an vaihtoon viideksi kuukaudeksi. Paluun jälkeen Julcsilla on ollut jo kolme eri työpaikkaa opettajana kolmessa eri kaupungissa, eli työnhakurumba on ollut ajankohtaista joka ikinen kevät. Lievästi sanottuna stressaavaa, ja paljon suuremman osan vuodesta kuin vain ne kevään muutamat viikot! Helmikuussa Julcsi kuitenkin vihdoin sai vakituisen viran englanninkielisen luokan luokanopettajana Vantaalla! Vakivirka tuo tietenkin mukanaan varmuutta ja vakautta, joten Julcsin työn myötä ollaan voitu edetä elämässä muutenkin tänä vuonna.

Positiivinen raskaustesti

Tästäkin aiheesta on tulossa useitakin erillisiä postauksia, mutta me siis aloitettiin hedelmöityshoidot kesällä 2018, ja inseminaatioiden ja IVF:n tuoresiirron jälkeen mulle tehtiin lopulta tammikuun 2019 lopussa pakastetun alkion siirto, josta tuli raskaustestiin positiivinen tulos helmikuun 10. Mun elämäni suurin unelma!

Oma koti

Meidän molempien vakituisten töiden turvin uskaltauduttiin vihdoin ottamaan asuntolaina ja ostamaan oma koti. Päätettiin pitkällisten pohdintojen jälkeen jäädä Hämeenlinnaan, vaikka oltaisiin haluttu muuttaa takaisin Tampereelle, tai ainakin mä olisin. Mun työni on kuitenkin Hämeenlinnassa, ja Julcsi pääsee tästä kulkemaan Vantaalle junalla, joten Hämeenlinna it is. Asunto löytyi suht helposti, kun kriteerit oli aika tiukat, ja heinäkuun 8. kirjoitettiin kauppakirjat. Lainakaan ei lopulta ahdista oikeastaan ollenkaan (mulla ei siis ollut koskaan aiemmin ollut mitään lainaa, enkä sellaista olisi halunnut koskaan ottaakaan) - enemmän ahdistaa, etten osaa asua rivitalossa tai ole kiinnostunut hoitamaan tällaiseen asumismuotoon liittyviä juttuja kuten ruohonleikkuu tai haravointi. Joka tapauksessa meillä on nyt 116 m2 rivitaloneliö!

Nimenmuutos

Kesällä otin nimeni jatkeeksi myös Julcsin sukunimen, että meidän perheellä voi lapsen syntymän myötä olla yhteinen sukunimi. Julcsi ei Unkarin lakien takia voi ottaa mun nimeäni, enkä mä taas halunnut luopua omastani, joten mulla on nyt kaksiosainen sukunimi ilman väliviivaa (ja tätähän ei sitten taas kukaan voi käsittää! #¤%¤#"). Mua ahdistaa nimenmuutos tosi paljon, en osaa sanoa miksi. Mutta jos en olisi vaihtanut nimeäni, niin meidän lapsi ei olisi Suomen nykyisten lakien mukaan voinut saada ollenkaan Julcsin nimeä. Siinä teille tasa-arvoa peräti kahden maan säännöillä...

Vauva

Paras kaikista muutoksista, koko elämäni paras asia ja rakkain ihminen, tyttäremme Elsa syntyi 13.10.2019. Sanat ei riitä kuvaamaan, miten ihmeelliseltä tuntui saada oma pieni mönkijä rinnalle synnytyksen jälkeen. Onko tää nyt se, jota olen kantanut mukanani tammikuusta asti?! Menikö kaikki oikeesti hyvin? Saanko pitää tän pienen määrätietoisen ihmisen, viedä sen kotiin ja pitää sylissä aina kun haluan?! Vihdoin, kaikkien näiden vuosien jälkeen, mulla on vauva, tytär, oma lapsi. En ole koskaan ollut näin onnellinen! 

Vuoteen on mahtunut paljon muutakin, mutta nää on ne mullistukset, joiden jälkeen mikään ei ole kuin ennen. Muuten oonkin kutsunut tätä vuotta virastovuodeksi, kun on ollut niin paljon hoidettavia paperiasioita kaikkien noiden mainittujen asioiden tiimoilta. 

Millainen vuosi sulla on ollut? Mitkä on olleet sun vuoden tärkeimmät tapahtumat?

Emilia

xxx